perjantai 25. tammikuuta 2013

Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa

Olen lukenut useita kuvauksia siitä, kuinka kuolema tavataan. Hänet esitetään monesti mustakaapuisena, sirppiä kantavana vakavana ja pelottavana hahmona. Oman erityismainintansa ansaitsee kiekkomaailman Kuolema. Hänellä on huumorintajua, tosin useimmiten mustaa. Kuolema siis inhimillistetään. Elämälle harvoin tehdään näin.

Cecelia Ahern tekee. Hänen päähenkilönsä, Lucyn, elämä on konkreettinen hahmo. Hän on henkilö, joka reagoi Lucyn tekemiin valintoihin inhimillisesti. Hänen henkensä haisee, hampaat kellertävät, ja vaatteet ovat nuhruiset, kun hän tapaa tytön ensimmäistä kertaa. Juuri niin huonosti voiva, kuin Lucyn elämä tuntuu olevan.

Elämä opettaa kädestä pitäen Lucylle, mitä vääriä valintoja hän tekee, ja miten hän saa elämänsä takaisin hallintaansa. Sitä mukaa kun Lucy oppii, paranee Elämänkin kunto.

-

Luin tämän kirjan siis äänestyksen ja arvonnan tuloksena. Voin rehellisesti sanoa, etten olisi koskaan ottanut tätä teosta käteeni ilman tuota tempausta. Ja mikä on lopputulos? En kadu. Vaikka pahimmat pelkoni kävivätkin toteen; kirja _oli_ viisisataasivuinen naisten filosofointiteos lähinnä miehistä ja rakkaudesta. Ähh... Mutta onnekseni Cecelia on hauska. Kirja onnistui monta kertaa yllättämään päähenkilön mielenliikkeillä ja kertomistavalla. Joskin se alun 'valehteleminen' alkoikin jo jossain välissä tympiä.

Itse juoni oli lattea. Hömppää, jossa ei juuri suurempia tapahtumia ollut. Päivät seurasivat toisiaan ja päähenkilö tuntui vähän liiankin yksinkertaiselta. Miksi Lucy ei vaan voi käsittää, mitä tulisi tehdä parantaakseen elämäänsä? Vaikka ratkaisut tuodaan tarjottimella nenän eteen. Entisessä ja jo menetetyssä rakkaudessa roikkuminen vuosikausia on asia, jota en miehenä kyllä ymmärrä. Ja tuskin kaikki naisetkaan sitä tekevät.

En ihan saanut kiinni, mitä kirjailija halusi opettaa. Siis niiden väkisellä tyrkytettyjen rehellisyyttä ja toden puhumista puolustavien näkökantojen lisäksi, jotka kävivät kyllä vähän liiankin selväksi. Ehkä se sitten oli se, että jokaisen pitäisi pitää huoli ensin itsestään ja vasta sen jälkeen muista. Mikä kyllä mielestäni on hieman itsekeskeinen ajatustapa.

Kaikenkaikkiaan, juuri tällaista kirjallisuutta oletinkin naisten lukevan. Älkääkä sitten mainitko, että yleistän. Niin yleistänkin. Hyvä kirja, mutta ei saa minua etsimään lisää samalta kirjailijalta. Ainakaan vielä.

-


Voisitteko ehdottaa uutta arvottavaa? Haluan edelleenkin jatkaa uusien lukukokemusten hakemista. Tämä on erittäin hyvä tapa. Eli ehdota tämän kirjoituksen kommenteissa uutta kirjaa. Arvon sunnuntaina, 27. päivän iltana uuden luettavani.

Kiitoksia, ja näkemiin.

4 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut muutaman Ahernin, mutta en tätä uusinta. Ensimmäisestä lukemastani jollain lailla pidin: en ihastunut ikihyviksi, mutta pidin sen verran, että luin lisää, paremman puutteessa. Sitten viime keväänä luin jonkin Ahernin, joka ei iskenyt juuri yhtään enää. Liian tylsää ja särmätöntä meikäläisen makuun. En nyt kokonaan sulje pois Ahernin kirjoja lukulistaltani; ehkä joskus tulee taas hetki ettei oikein mitään muutakaan ole tarjolla. =D

    Mitähän minä ehdottaisin? Minähän ehdotan aina ja iankaikkisesti aamen Kingiä kaikille, mutta en halua olla ennalta arvattava. =D Oletko lukenut Paul Sussmania?! Kätketty keidas on kelpo seikkailukirja esimerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta! Hyvä, ettet ehdottanut Kingiä, sillä olen lukenut häneltä kaiken suomennetun. Sussman on uusi tuttavuus.

      Poista
  2. Hatunnosto sille, että tosiaan luit tämän! :) Ja tunnuit pitäneesikin enemmän kuin oletin. Totta, Ahern kirjoittaa hyvin alleviivatuin opetuksin, mutta minulle hänen kirjansa ovat sopivaa "nollauskirjallisuutta".

    Huomiseen arvontaan ehdotan Sarah Winmanin Kani nimeltä jumalaa. Tosin nyt tuli sellainen olo, että oletkohan jo sen lukenut?

    Kingiltä ilmestyi muuten reilu viikko sitten suomeksi 22.11.63. Minä en ole vielä saanut sitä käsiini, mutta odotan mielenkiinnolla suomennettua versiota. :)

    VastaaPoista
  3. Itsellä on kirjahyllyyn uinut useampi ulkomaanelävien kielellä kirjoitettua kirjaa, mutta kokeiles vaikka Cormac McCarthyn tuoreinta suomennosta Veren ääriin, tai vaikka historiaosastolta (en tiedä jaksatko aihepiiriä) Richard Zacksin Kapteeni Kiddin Tarina eli dokumentaarinen teos 1600-1700 -lukujen Intian valtameren pahamaineisten seilaajien edesottamuksista.

    VastaaPoista