tag:blogger.com,1999:blog-36854240670518216372024-03-05T06:33:23.656+02:00Puolisilmä- vulgaari lukupäiväkirja rahvaanomaisista teoksista - kultivoitumattomuustakuuJohnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.comBlogger60125tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-48666636985531272142020-01-18T21:52:00.000+02:002020-01-18T21:52:58.084+02:00Stephen King: Laitos<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-Jmpr4PLdT-4/XiNfdlSefqI/AAAAAAAADcI/vPxG82UymBAqMZp7lHjqrMH69HAlMAjHACLcBGAsYHQ/s1600/laitos.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="298" data-original-width="201" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-Jmpr4PLdT-4/XiNfdlSefqI/AAAAAAAADcI/vPxG82UymBAqMZp7lHjqrMH69HAlMAjHACLcBGAsYHQ/s200/laitos.jpg" width="134" /></a></div>
Jos haluat joskus lumoutua Yhdysvaltojen pikkukylien pölyisestä ja sisäänlämpeävästä tunnelmasta, yksinkertaisen amerikkalaisen maalaiselämän kuvauksesta, suosittelen tutustumaan Kingiin. Vaikka et pitäisikään kauhusta, löytyy kirjailijan laajasta tuotannosta monia teoksia, joissa ei juuri kauhua ole. Yliluonnollisia elementtejä kyllä, joten jos niitä karsastat niin älä lue.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
En itse pidä juurikaan hardcore-kauhusta, ja en ole sellaisia juuri lukenutkaan. Toki <i>Dracula</i>, <i>Tohtori Jekyll ja Herra Hyde</i>, ja muutamat muut kauhun klassikot on tullut luettua pelkästään jo yleissivistyksen vuoksi. Kingiltäkin luokittelisin kauhuksi muutaman kirjan. <i>Se, Hohto, Cujo</i> ja <i>Piina</i> näistä kai tunnetuimmat. Sekä tietenkin <i>Uinu uinu lemmikkini</i>, hrrrh...</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Parhaimpia Kingin kirjoja ovat mielestäni olleet Tukikohta ja 22.11.63. Ihan niiden tasolle ei tämä Laitos yllä, oikeastaan ei lähellekkään. Tuoreemmasta tuotannosta olen lukenut myös Tervetuloa Joylandiin, josta voisin myös kirjoittaa myöhemmin blogauksen. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mitä itse teokseen tulee, niin tämä ei todella ollut mielestäni Kingin parhaimmistoa. Jotain puuttui, mutta oliko se sitten se yksityiskohtainen tunnelma, monimutkaiset salaliittoteoriat vai ylipäänsä yliluonnollisen hienovaraisuus? Vaikea sanoa. Alun lupaileva kuvaus kiertolaisesta, joka paljastuu jäähdytteleväksi poliisiksi, antoi lupauksia jostain paljon paremmasta. Vaikka ajatus yliluonnollisista voimista itsessään on hauska, meinasi laitoselämän kuvaaminen käydä pitkäveteiseksi hyvinkin nopeasti. Lisäksi se kun sankareina on kaltoinkohdeltuja lapsia, aiheutta itselle jonkinlaista selittämätöntä inhoa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jotain tuttua tässä kuitenkin oli. Se kuvaus pikkukaupungin elämästä ja erilaisista ihmisistä. Kirkasotsaisesta amerikkalaisuudesta, jossa hyvät ovat hyviä ja pahat oikeasti pahoja. Pidän tarinoista, jotka eivät ole liian kaukaa haettuja, liian monimutkaisia ja sellaisia, joissa sanoma on piilotettu niin hyvin että tuskin kirjailijakaan sitä on kunnolla löytänyt.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Taattua Kingiä, joka ikävä kyllä näin uransa jälkipuolella on minusta hiukan menettänyt otettansa. Ehkä kirja/vuosi tahti väkisellä johtaa siihen että kaikki teokset eivät kiipeä klassikoiksi.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
PS. Tämän muuten kuuntelin. Tilasin BookBeatin taas hetkiseksi. On se kyllä niin kallis että ilman tarjousta en tuota raaski tilata. Kirjasto on ilmainen.</div>
Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-50760506677041681932019-02-12T22:30:00.000+02:002019-02-13T12:23:55.318+02:00KESKENJÄÄNEET: Olli Jalonen: Taivaanpallo<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlY-L9JwUrLI-UJ60DKX5-RWNXu8liIl5RVj0NGHFYXrmq758NsbUkWmcwUDalStahAyQMD3LoeObkFn4-jTDfaqAy3L7YPfSMDUMif8e1URXZH8wVOPm5S0XoOZwFX_l87wCbavpqBxg/s1600/pallo.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="337" data-original-width="235" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlY-L9JwUrLI-UJ60DKX5-RWNXu8liIl5RVj0NGHFYXrmq758NsbUkWmcwUDalStahAyQMD3LoeObkFn4-jTDfaqAy3L7YPfSMDUMif8e1URXZH8wVOPm5S0XoOZwFX_l87wCbavpqBxg/s200/pallo.jpg" width="139" /></a></div>
Ajattelin ottaa mukaan nyt uudentyyppisiäkin postauksia: aloittamiani kirjoja, joita en koskaan saanut loppuun asti luettua. Yritän vähän analysoida syitä mikä sai jättämään kirjan kesken.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Ensimmäinen tätä lajia oleva kirja on siis Jalosen finlandia-voittaja Taivaanpallo. En ole lukenut Jaloselta aikaisemmin muita kirjoja, ja uskaltaisin tällä kokemuksella sanoa että en varmaan tule lukemaankaan. Olen melko kirjailija-uskollinen lukija, eli jos joku kirja ei kirjoittajalta miellytä minua, tuskin muutkaan sen tekevät. Voin toki olla väärässä, ja olen ehkä menettänyt paljon hienoja lukukokemuksia. Kertokaa toki omia kokemuksianne jos olette tulleet toiseen tulokseen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Taivaanpallo. Mitä siitä sanoisi. Se ei ollut huonosti kirjoitettu, päinvastoin. Sen kieli on sujuvaa ja kirjoitustyyli tuo mieleeni monia klassikoita, Mark Twainista Hemingwayhin. Tarina kuitenkin ontui, pahasti. Kuuntelin sitä äänikirjana, ja pääsin jotain toiselle tunnille, ennenkuin kiinnostukseni lopahti. Yritin vielä vähän jatkaa, mutta ajatukset harhailivat niin että en enää päässyt tekstiin sisään niin hyvin kuin tarvitsisi saadakseen kirjasta jotain irti.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olen lukenut suhteellisesti paljon, satoja kirjoja, ja uskoisin tietäväni ensimmäisen tunnin aikana, uppoaako kirja minuun. En muista tapausta, jossa tuon häilyvän rajan jälkeen olisi tapahtunut joku ihme kehitys, joka olisi saanut kiinnostukseni heräämään. Tuskin tässäkään tapauksessa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Taivaanpallon alku junnaa mielestäni paikallaan liiaksi. Ensimmäisen tunnin aikana ei tapahtunut mitään. Tarinaa kerrotaan pienen pojan ajatuksin, mutta nuo ajatukset eivät mielestäni oikein sovi lapsen ajatuksiksi. Ne ovat aikuisen ajatuksia lapsen päässä. Tuo vinouma häiritsi minua koko ajan. Alta kymmenkesäisen päänsisällä ei varmastikaan kovin monimutkaiset ajatusketjut rönsyile, jollei ole kyse jostain poikkeusyksilöstä. Tästä voisin vaikka mennä valalle. Varsinkin jos tuo lapsi ei osaa edes lukea, ja kokemus maailmasta rajoittuu muutamaan ihmiseen ja villiin luontoon.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Voitte sanoa, että en antanut kirjalle mahdollisuutta. Varmasti näin osittain onkin, mutta olen iän ja vähäisen käytettävissä olevan ajan myötä tullut siihen tulokseen, että en halua lukea yhtään kirjaa joka ei a: opeta minulle jotain, b: viihdytä tarinallaan ja maailmallaan. Ja tämä ei sitä tuntunut tekevän. Kuitenkin haluan vielä sanoa, että tämä on hyvinkin henkilökohtainen kokemus aina. Joihinkin tämä kirja voi varmasti iskeä kovaakin. Ja kaikki kunnia kirjailijalle. Teksti ja kuvailu oli todellakin ammattilaista, suorastaan klassisen tyylipuhdasta. En ikinä pystyisi itse tuohon, vaikka kävisin kaikki kirjoituskerhot läpi ja lukisin oppaat kannesta kanteen.</div>
Puolisilmahttp://www.blogger.com/profile/03438262575187198436noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-43674387896082178822019-02-02T21:05:00.000+02:002019-02-02T21:07:23.053+02:00Matti Rämö: Pyöräretket äänikirjana Areenassa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNazQN8c91FS6elJwTJhX2wU2AwjBSUwg-oRSxOvC8Xt3fkJUHswbqhMkQzWFp-m__rvuiKNDlPjcxo8c3xLN01sWsqCMo0ulM2sd7WljsPP8_siROEB_wUxVHYR_AUyMND9eiRq6kgM8/s1600/ramo.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="202" data-original-width="150" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNazQN8c91FS6elJwTJhX2wU2AwjBSUwg-oRSxOvC8Xt3fkJUHswbqhMkQzWFp-m__rvuiKNDlPjcxo8c3xLN01sWsqCMo0ulM2sd7WljsPP8_siROEB_wUxVHYR_AUyMND9eiRq6kgM8/s200/ramo.jpg" width="148" /></a></div>
Joskus tulee eteen hetkiä, jolloin olen ihan tyytyväinen maksamieni verojen käytöstä. Tällaisia hetkiä on muunmuassa suurten urheilukilpailujen aikaan, kun Yle esittää kattavasti ja asiantuntevasti kilpailut alusta loppuun, avajaisista viimeisimpiin spekulaatioihin asti. Toinen tällainen hetki tuli tässä jokin aika sitten, kun löysin Areenasta Matti Rämön polkaisut.<br />
<br />
En oikeastaan ole varma, pitäisikö tästä kiittää maksamiani veroja, Yleä, vai kohdistaa kaikki kiitokset ne varmasti ansaitsevalle Rämölle. Jonkinasteiseksi kulttuuriteoksikin tuota kai voisi kutsua, kun on laittanut yleiseen jakoon äänikirjojansa Areenaan.<br />
<br />
Matti Rämö on ollut melkoisen tuottelias. <a href="http://www.minervakustannus.fi/kirjailijat/index.php?kirjailija=362" target="_blank">Minerva Kustannukselta</a> löytyy kahdeksan hänen matkoistaan kertovaa kirjaa, joista nyt olen Areenasta kuunnellut kolme: <a href="https://areena.yle.fi/1-1535473" target="_blank">Rengasrikkoja Saharassa</a>, <a href="https://areena.yle.fi/1-1943286" target="_blank">Polkupyörällä Intiassa</a> ja <a href="https://areena.yle.fi/1-2335047" target="_blank">Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin</a>. Käyn vähän läpi noita kuuntelemiani kirjoja yleisesti.<br />
<br />
Teokset kertovat Matin polkupyöräretkistä. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta kuten nimistä voi päätellä, kyseessä ei ole mitkään ihan tavalliset tahi lyhyehköt retket. Kirjailija kun ei tyydy pelkästään naapurustoon, vaan kiertää yhdessä pyöränsä kanssa tuhansia kilometrejä lähes yhdeltä istumalta. Yksin. Hän ei tyydy nielemään kilometrejä hiki otsalla, vaan tarkkailee ja ihailee ympäristöään hämmästyttävän tarkkanäköisesti edetessään rauhalliseen tahtiinsa. Samalla hän myös pohtii historiaa, elämää ja ihmisyyttä.<br />
<br />
Näistä aikaisemmin mainitsemistani teoksista tuo polkaisu Saharaan ja takaisin on ehkä ollut mieleenpainuvin. Jollakin tavalla jo ajatus lähtökohtaisesti miellyttää minua. Ei tarvita mitään aikataulutettuja, kalliita lentoja tai junia matkustamiseen, vaan otetaan vain pyörä alle kotipihasta ja lähdetään matkaan. Ja palataan samaan pisteeseen kun on ensin matkustettu halki Euroopan aina Afrikkaan asti. Jos tuo teos ei herätä lukijassaan/kuulijassaan minkäänlaista matkakuumetta, täytyy henkilön olla täysin karaistunut ja ulkoisista vaikutuksista vapaa.<br />
<br />
Yksi iso tekijä näiden äänikirjojen viehättävyydessä tulee siitä, että Rämö lukee ne itse. Olen kuunnellut aikaisemmin kirjoittajan itsensä kertomana ainakin Alexander Stubbin kirjan, ja voin sanoa että tämä on ehdottoman oikea tapa tehdä äänikirja. Lukija pystyy samaistumaan tekstiin tunnetasolla aivan erilailla kuin joku tekstille vieras ihminen. Rämön äänessä (Kuten Alexinkin muuten) kuuluu välillä selvästi tunteet, ja kertoja herkistyy selvästi useissa kohdin.<br />
<br />
Olisi mielenkiintoista tietää minkälaisella tekniikalla Rämö näitä ajatuksiaan laittaa ylös. Kertomus on pikkutarkkaa kuvausta joka hetkestä matkalla, kohtaamistaan maisemista, ihmisistä ja tapahtumista. Hänen täytyy vähintäänkin päivittäin sanella tai kirjoittaa kokemuksiaan ylös, muuten ei voi tuollaista määrää yksityiskohtia muistaa. Voin kuvitella minkälainen työ näitä on käydä jälkeenpäin läpi ja kirjoittaa järkevään muotoon. Hatunnosto siitäkin.<br />
<br />
Olen päässyt Matin kanssa yhtämatkaa kiertämään Italian kapeilla vuoristoteillä ja laaksoissa, Saharan polttavan kuumassa iltapäivän auringossa, ja Intian mausteisilla, äänekkäillä kaduilla. Lisäksi olen hänen rinnallaan järkyttynyt Puna-Khmerien raa'asta terrorista ja joukkohaudoista. Teoksia kuunnellessa pääsee uppotumaan vieraisiin kulttureihin ja niiden historiaan paljon syvemmin kuin jotain dokumenttia katsomalla. Jollainen muuten löytyy Rämöltäkin, <a href="https://areena.yle.fi/1-3826522">Polkupyörällä Himalajalle.</a><br />
<br />
Tulipa ylistävää tekstiä, mutta kuunnelkaa itse. En usko että kauheasti kritiikkiä noista voi löytää, ja ehkä sittenkään aina ei edes ole tarve etsiä. <br />
<br />
<br />Puolisilmahttp://www.blogger.com/profile/03438262575187198436noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-1238831885817913152019-01-15T17:33:00.002+02:002019-01-15T17:33:59.927+02:00Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM2skQt_XUk9dGTqPovc6ZRORTP0PcbJRJDYTgLexI9MiECl2TvjqYdDFYnUZIFOKVMsEn4urT_haukqL5egFefN0CfnPlarqz0nCbg46OqmnTs-Fvw9Bh6YKguvmiQEndMhxZLFkcRQA/s1600/linkola.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="572" data-original-width="357" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhM2skQt_XUk9dGTqPovc6ZRORTP0PcbJRJDYTgLexI9MiECl2TvjqYdDFYnUZIFOKVMsEn4urT_haukqL5egFefN0CfnPlarqz0nCbg46OqmnTs-Fvw9Bh6YKguvmiQEndMhxZLFkcRQA/s200/linkola.jpg" width="124" /></a></div>
Linkolan elämäkerran lukeminen herätti kiinnostukseni tutustua herran ajatuksiin vähän lähemminkin. Vaikka henkilöiden elämästä kertovista kirjoista saakin usein hyvin kattavan kuvan myös ajatusmaailmasta, ne ovat kuitenkin aina toisen henkilön mielen suodattamia. Katselin aluksi joitain youtube-videoita Linkolan haastatteluista. Niitä löytyykin ihan mukavasti, muutama pienois dokumenttikin aiheesta on tehty. Kuitenkin ne ovat helposti vain kalpeita esittelyitä, jotka on suunnattu ihmisille, jotka eivät Linkolaa sen tarkemmin tiedä. Lisäksi niissä Linkolan mielipiteet tulevat esille hyvinkin kärjistettyinä.<br />
<br />
Ylen elävästä arkistostakin löytyy kattava <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/05/pentti-linkola-ja-puoli-vuosisataa-radikaalia-sanomaa-luonnon-puolesta" target="_blank">Linkola-kattaus</a>, johon suosittelen kyllä ehdottomasti tutustumaan, jos ei tästä henkilöstä aikaisemmin ole kuullut. Tai vaikka olisikin.<br />
<br />
Päädyin ostamaan <a href="https://intokustannus.fi/kirja/unelmat_paremmasta_maailmasta/" target="_blank">Into</a> kustannukselta pokkarin Linkolan kirjoittajauran keskivaiheen ajatuksista, <i>Unelmat paremmasta maailmasta</i>. Kirja on Linkolan itsensä kokoama rypäs mielipidekirjoituksia, puheita, kolumneja ja pakinoita. Mahtuu mukaan yksi fiktiivinen tarinakin, kaunis kuvaus katoavasta Suomesta, jossa taivaanrantaa kuitenkin peittää synkkä teollistumisen varjo.<br />
<br />
Tuo ensimmäinen kirjoitus kuvaa hyvin koko teosta ja Linkolan ajatusmaailmaa. Hän haikailee puhtaan, koskemattoman luonnon, perinteisten elinkeinojen ja vanhan sivistyksen palauttamista. Kirjan tekstit on kirjoitettu ja julkaistu 60-luvulla, ja voin hyvin kuvitella, että aikanaan ne ovat herättäneet huomattavan paljon vastustusta. Esimerkiksi pasifismista kertova artikkeli oli julkaistu aikana, jolloin sodasta oli alle kaksikymmentä vuotta, ja vallassa olevat olivat kaikki sodan kokeneita.<br />
<br />
Kirjoitukset henkivät mennyttä aikaa myös kielellisesti. Pentti Linkola on selvästi paljon lukenut mies, ja hänen tekstinsä on herkkää, kaunista, vanhanaikaista. Sellaista mitä voi kuvitella vanhan sivistyneistön puhuneen. Linkolan kuvaukset luonnosta vahvistavat kyllä sitä ajatusta, että hän kokee luonnon jotenkin erilailla kuin ihmiset yleensä. Katsokaas vaikka tätä:<br />
<br />
<i>"Ehkä hän sittenkin vielä joskus löytää pienen unohtuneen sopen suomalaista luontoa, sattuman kaupalla pelastuneen kullankeltaisen nevan udussa kylpevine aavemaisine kurkihahmoineen, tahi lammensilmän, johon kuvastuvista aarniohaavoista ja koivuista käydyssä taistelussa on äreä isäntävanhus vielä lyönyt metsätalousneuvojan tappiolle."</i><br />
<br />
Haluaisin pureutua paremmin Linkolan teksteihin. Lähes kaikki niistä jonkinlaisia ajatuksia herätti, mutta otan esiin muutaman poiminnan, jotka minulle olivat merkittäviä.<br />
<br />
Linkola kritisoi parissakin tekstissä tuon ajan kultturiväkeä ja sivistyneistöä. Hänen mukaansa joissain kulttuurilajeissa liiallinen perehtyminen omaan asiaan johtaa siihen, että teoksista tulee sekavia tekeleitä, joita pystyy jotenkin ymmärtämään vain pieni joukko saman aihealueen spesialisteja. Tässä komppaisin häntä kyllä nykypäiväänkin peilaten. Olen törmännyt useampaankin teokseen kotimaisen kirjallisuuden saralla, jossa on mielestäni menty erikoisuudentavoittelussa aivan liian pitkälle. Jätän nämä kuitenkin mainitsematta hienotunteisuuteni vuoksi, sillä varauksella että kyseiset kirjailijat saattavat raapustukseni joskus lukea, ja jos se heidän luomistyöhönsä kielteisesti vaikuttaa. Vaikka tuskinpa lukevat muutakuin omaa tekstiänsä.<br />
<br />
Linkolaa on usein syytelty fasistiksi. Tämä on minusta käsittämätöntä. Olen ymmärtänyt että fasismi tarkoittaa jonkinlaista nationalistista totalitaarista ideologiaa, jota valtiomuotona esiintyy diktatuureissa. Tällaista ajatusta en kyllä näistä teksteistä löytänyt. Linkola pohti kyllä <i>"Valistuneet valtiaat" </i>kirjoituksessa yksinvaltiuden etuja, mutta samassa tekstissä hän esittää hallitukseen oikein nimien kanssa aikalaisiaan, jotka kaikki olivat joitain luonnontutkijoita, filosofeja, kirjailijoita ja tohtoreita. Lisäksi paljon puhutuista ihmiskunnan tuhoa ihannoivista ajatuksista näissä teksteissä ei ollut jälkeäkään. Uskoisin että nuo ajatukset ovat hänen haastatteluissa harjoittamaansa provosointia, mitä elämäkerrassa annettiin ymmärtää tapahtuvan.<br />
<br />
Kaiken kaikkiaan kirja piirtää kuvan Linkolasta, joka on aika pitkälle sen näköinen mitä osasin elämäkerran jälkeen odottaakkin. Hän on ennen kaikkea Luonnon suojelija. Erikseen ja isolla kirjoitettuna. Hänen erikoistumisalaansa ovat metsät ja linnut, mutta paljon hän kiinnittää huomiotaan myös järviin, rannikoihin ja saaristoon. Hän ei haikaile paluuta kivikauteen, mutta kuitenkin taaksepäin, ehkä johonkin sisällissodan jälkeen, 30-luvulle. Aikaan jolloin teollistuminen ei vielä ollut Suomeen asti kunnolla ennättänyt, ja metsät olivat suurimmaksi osaksi koskemattomia erämaita ilman avohakkuita ja viivottimella piirrettyjä pikateitä.<br />
<br />
Voi, tästä teoksesta riittäisi paljon kirjoitettavaa, mutta ehkä otan tästä lisäotteita joskus myöhemmin. Tämä teos kannatti kyllä lukea, luulen että tämä avarsi taas melkoisesti omaa ajatusmaailmaani ja toi uusia näkökantoja jo kertaalleen kalkkiintumaan päässeisiin aatoksiini. Suositukseni.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Puolisilmahttp://www.blogger.com/profile/03438262575187198436noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-33202906473860116682019-01-03T05:27:00.002+02:002019-01-03T05:34:11.374+02:00Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-ZlqCHHFTaWE8lGILyiXRcuexkX5nSxAK2OXH6C4R_i0s-LqRn0Qo8xkpbe6TQFQhRD-_9q3IFECxjib7gXwuo0B1-ntdrEv-kvVgRWZbkRlgp1npN8kdNWmnRZBMpxKsjohfPKQ95aY/s1600/viikil%25C3%25A4.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="339" data-original-width="235" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-ZlqCHHFTaWE8lGILyiXRcuexkX5nSxAK2OXH6C4R_i0s-LqRn0Qo8xkpbe6TQFQhRD-_9q3IFECxjib7gXwuo0B1-ntdrEv-kvVgRWZbkRlgp1npN8kdNWmnRZBMpxKsjohfPKQ95aY/s200/viikil%25C3%25A4.jpg" width="138" /></a></div>
Kuuntelin Jukka Viikilän teoksen automatkalla. Pituus oli muutama tunti, joten se sujui helposti yhdeltä istumalta. Kun kyseessä on äänikirja, kovin syvällistä analyysiä teoksesta on melko hankala tehdä. Tykkään kirja-pohdintojani tehdessä vielä kertaalleen selailla kirjaa ja etsiä joitain kohtia siitä lukeakseni ne uudelleen. Tällaisessa tapauksessa se on melko mahdotonta, joten huonon muistini varassa mennään. <br />
<br />
Suomalainen vuosi on eräänlainen kokoelma ajatuksia tahi kolumneja. Osa niistä on lyhyitä, varmaankin kirjamuodossa puolen sivun mittaisia. Osa taas pidempiä, mutta ei kymmentä sivua enempää. Tässä yksi syy, miksi suosittelisin lukemaan tämän, kuuntelu oli hiukan hankalaa. Nämä tekstipätkät vaatisivat hetkeksi pysähtymistä, ehkä uudellenlukua että ymmärtäisi mitä oli juuri lukenut. Ajatelmat on koottu löyhästi kirjan nimestäkin pääteltävissä olevaan vuodenkierron mukaan. Lähtien keväästä, päättyen lopputalveen. Mikään muu seikka näitä ajatuksia ei toisiinsa sido, jos ei oteta huomioon tyylilajia ja huumoria.<br />
<br />
Huumoria näistä tosiaan löytyy. Ajatukset on hauskoja, hätkähdyttäviä, ja mielenkiintoisia. Useampaan kertaan tuli mieleen että voiko tämän tosiaan näinkin nähdä? Kirja muistutti monilta osin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa, vaikkakin teemat olivat kovin toisenlaisia. Tämän teoksen teemat käsittelevät normaalia arkea miellyttävän pehmeästi, tässä ei todellakaan hyökätä mitään eikä ketään vastaan. Kuunnellessa tuli hyvä mieli.<br />
<br />
Minusta kirja ei ole oikein sopiva muoto tällaisille teksteille. Yksittäiset loistavat huomiot eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Jos tuntisin kirjailijan, olisinkin ehdottomasti suositellut hänelle tarjota näitä tekstejä jonkun lehden pakinoiksi. Yksi pakina päivässä olisi varmasti saanut lehdenlukijoiden suosion. Tosin nykyään tuntuu lehtien pakinat käsittelevän vain poliittisia tai yhteiskunnallisia kipukohtia, harvoin niissä levitetään hyvää mieltä. Ehkä se jotenkin kuvaa nykyaikaa.<br />
<br />
Nostan vielä esille oman suosikkini ajatelmista, 50km kävelijöistä ja niiden katsojista. Kuinka tuon lajin harrastajien täytyy olla suurenmoisia ajattelijoita, ja loppukoukkuna vielä että suurimpia ajattelijoita ovat penkkiurheilijat, jotka tuota lajia seuraavat. Monta hyvää mietintöä oli myös autoista ja liikenteestä. Usein näissä teksteissä oli jonkunlainen loppukaneetti, joka joko käänsi koko asetelman nurinniskoin, tai antoi rutkasti uutta näkökulmaa normaaliin tilanteeseen.<br />
<br />
Suosittelen lukemaan teoksen, teksti on miellyttävän sujuvaa ja helppoa, sisältö ehkä vaatii vähän työstämistä aivoilta. Puolisilmahttp://www.blogger.com/profile/03438262575187198436noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-90475125121292587742018-12-28T17:16:00.000+02:002018-12-28T17:18:31.565+02:00Pontus Purokuru: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8yehYW9NmTY2PSXkhq0wGvueMkm4E60_-bKaeNSTiPdJpCujol9aOlhmGZcXQa14UH_x4ay_f755d7vxUYLz6wbYVOQNdtxRh3xdflx5swG5kHlckMYI9de4_Ji3gGCYo5SLdVmxxzYo/s1600/purokara.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="500" data-original-width="500" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8yehYW9NmTY2PSXkhq0wGvueMkm4E60_-bKaeNSTiPdJpCujol9aOlhmGZcXQa14UH_x4ay_f755d7vxUYLz6wbYVOQNdtxRh3xdflx5swG5kHlckMYI9de4_Ji3gGCYo5SLdVmxxzYo/s200/purokara.jpg" width="200" /></a></div>
En ole politisoitunut henkilö. En ylipäänsä ajattele asioita juurikaan poliittisesti. Kuitenkin uskon että kukaan ei voi olla täysin ulkopuolella erilaisista aatteista tai ismeistä, ja itse luokittelisin itseni perinteisessä poliittisessa nelikentässä jonkin verran oikealle, ja siitä melko paljon enemmän konservatiivien suuntaan. Tässä lähtökohtaa tämän tekstin lukemiseen. Jotta ymmärtäisitte, minkäväristen lasien läpi näin tämän kirjan.<br />
<br />
Sain lahjaksi Purokurun teoksen, lahjanantajan motiiveja voin vain arvailla. Antaja kuitenkin tuntee minut ja ajatustapani. Kirjoittajan aatemaailma on oikeastaan niin kaukana omastani, kuin vain voi olla. Luin kuitenkin tämän, mielenkiinnosta. Ja minusta on hyvä myös tutustua erilaisiin ajatuksiin, ei sillä että koskaan niitä oppisin tai edes pyrkisin ymmärtämään, mutta ehkä se ei ole tarpeenkaan. Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että välillä koin jopa fyysisesti huonoa oloa, ja teki mieli lopettaa lukeminen. Sain kyllä tämän loppuun siitä huolimatta.<br />
<br />
Kiistatta tuli selväksi, että Purokuru on huomattavan sivistynyt. Hänen lukeneisuutensa näistä aiheista ylittää reilusti omani, ja muutama kirjan sisältänyt essee menikin minulta täysin yli hilseen, jos käytän tällaista sanamuotoa. Nämä olivat: <i>Tornadon keskellä</i> (Analyysi Miki Liukkasen O:sta) ja <i>Haamu polttomoottorissa.</i> Purokuru sanoo yhdessä esseessään että 25 vuotiaana kadehti muita jotka hänen iässään olivat saavuttaneet jotain, omasta mielestään hän oli mitätön. Päinvastoin. Monen on syytä kadehtia häntä, tuossa iässä näin sivistynyt ja ajatteleva ihminen on harvinaisuus.<br />
<br />
Kirja on siis eräänlainen esseekokoelma, joiden aiheet eivät oikeastaan ole millääntavalla sidoksissa toisiinsa, jos ei oteta huomioon vasemmistolaista ajattelutapaa ja yleistyksiä. Esseet ovat oikeastaan pieniä kirja-analyysejä, joissa kirjoittaja on lukenut omaa ajattelutapaansa tukevaa kirjallisuutta (enimmäkseen kotimaista) ja lisäilee niihin omia ajatuksiaan. Eli siis vähän kuin tämä blogi! Toki tässä ei käytetä niin paljon sivistyssanoja kuin tuossa. Ja sitten analyysiin:<br />
<br />
Meinasin ensin että kävisin jokaisen esseen läpi erikseen, mutta tekstistä tulisi liian pitkä että kukaan tänä post-mediallisena aikana jaksaisi sitä lukea. Niinpä tiivistän.<br />
<br />
Vasemmistolaisuus tuli esille heti ensimmäisessä kappaleessa. Purokuru ei pyri sitä missäänvaiheessa peittelemäänkään, mikä mielestäni on hyvä. Se taas ei ole hyvä, että hän esittää ajatuksensa kritiikittömänä, ainoana oikeana vaihtoehtona. Ja lyttää täysin toista mieltä olevat. Useaan otteeseen. Ja tästä samasta asiasta hän yhdessä esseessään kritisoi Virenin ja Vähämäen teosta <i>Seutu joka ei ole paikka</i> (en ole lukenut, kuten en muitakaan näissä esseissä analysoituja vasemmistolaisteoksia). Kaksinaismoralismia?<br />
<br />
Kirjassa on myös muutama essee elokuvien analysointia. Hauskoja. Noissa tuli mieleeni lähinnä, että miten masentavaa olisikaan se, että katsoessa ja lukiessa erilaisia viihteellisiä teoksia, tulisi niitä analysoitua vain omaa ajatusmaailmaa tukeviksi tekeleiksi. Minä näen tarinat tarinoina, vailla poliittisia sanomia. Varmasti joissain sellaisia onkin, mutta suljen niiltä tyynesti silmät ja uppoudun juoneen.<br />
<br />
Muuten esseet käsittävät oikeastaan koko kirjon viher-vasemmiston teeseistä. Löytyy antifaa, ruskeita tyttöjä, perustuloa, toksista maskuliinisuutta, kiihkofeminismiä, menneen maailman luokkapuheita, rodullistettuja (ehkä n. 10 kertaan mainittu), kapitalismin kritiikkiä, luetteloita heikommista, paremmin toimeentulevien kritiikkiä, ja huippuna harhaisen utopian rakentamista, joka näin teknillisesti suuntautuneena vaikuttaa lähinnä jonkun pienen "vasemmisto-älymystö" -klikin internet-meemiltä.<br />
<br />
Kaiken kaikkiaan ja kaikesta oman ajattelutapani vastaisuudesta huolimatta, nostan kyllä kuvitteellista hattuani kirjailijalle. Tämä tyyppi kuuluu kyllä varmasti tämänhetken vasemmistolais-ajattelijoiden joukossa kärkiporukkaan. Kuten hänkin muutamaan otteeseen mainitsee, vanha änkyrä-vasemmisto on mennen talven lumia, ja omana lisäyksenäni, punainen tulevaisuus on hänen näköisensä.<br />
<br />
<br />Puolisilmahttp://www.blogger.com/profile/03438262575187198436noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-67472780861809911302018-12-27T13:48:00.000+02:002018-12-28T17:18:12.481+02:00Riitta Kylänpää: Pentti Linkola - Ihminen ja legenda<a href="https://4.bp.blogspot.com/-cjde2K3v_hw/XCS794wo5qI/AAAAAAAADXQ/bNQD8OTNiv8dLIlej7F9vx4wENjhAgu1ACLcBGAs/s1600/linkola.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="749" data-original-width="589" height="200" src="https://4.bp.blogspot.com/-cjde2K3v_hw/XCS794wo5qI/AAAAAAAADXQ/bNQD8OTNiv8dLIlej7F9vx4wENjhAgu1ACLcBGAs/s200/linkola.jpg" width="156" /></a>Olette varmastikin kuulleet Pentti Linkolasta? Luulen että suurin osa suomalaisista on, lukuunottamatta ehkä nuorinta polvea, alle parikymppisiä. Itse lukeudun milleniaaleja edeltäneeseen sukupolveen, ja muistan kyllä usein törmänneeni tähän nimeen. Oikeastaan se mitä hänestä tiesin ennen kirjan lukemista oli, että hän on ollut jonkinlainen erakko-kalastaja-filosofi, joka toivoo ihmiskunnan tuhoa. Tämän kirjan luettuani tiedän ehkä enemmän hänestä ja ajatuksistaan, mutta tuota luonnehdintaa käytän todennäköisesti edelleen, jos pitää jollekin lyhyesti kertoa mikä mies Pentti Linkola on.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Törmäsin kirjaan kirjastossa sattumalta, selaillessani tarjontaa elämäkerroista. Se ehkä viehätti ulkoasullaan, tummanpuhuva kansi, ahavoituneet kasvot, ja tietenkin nimi isolla. Pentti Linkola. Tämänhetkisen elämäkerta-innoitukseni ansiosta lainasin kirjan, ja luin sen muutamassa päivässä läpi. Ja tilasin kirjakaupasta Linkolan yhden ensimmäisistä teoksista, esseekokoelman ”<i>Unelmat paremmasta maailmasta</i>”. Se varmaan kuvaa kuinka tämä elämäkerta herätti kiinostukseni.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olen lukenut jonkin verran ulkolaisia elämäkertoja. Mielestäni parhaiten kirjoitetut ovat olleet Steve Jobsista ja Zlatan Ibrahimovicista. Ne olivat juonellisia, tarinankerronnan tavoin pitivät lukijaa otteessaan koko teoksen ajan. Kuinka informatiivisia ja faktuaalisia ne olivat, siitä en mene kyllä väittämään. Mutta itselleni on aina ollut lukiessa tärkeämpää tarinallisuus, ei faktat. Ja tässä pitää ottaa huomioon että en kovin pitkään vielä ole elämäkertoja lukenut.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olen lukenut joitain suomalaisiakin elämäkertoja. <i>Alex</i> oli hyvä, vähän erilainen kun muut lukemani, minä-muodossa. Selänteen ja Litmasen elämäkerroista taas en pitänyt, liian töksähtelevää ja vuosilukujen ja tilastojen luetteloimista vailla minkäänlaista henkilökohtaista otetta. Linkola taas oli jotain näiden kahden väliltä, osittain vuosilukujen ja tapahtumien kahlaamista läpi, mutta osittain taas mielenkiintoinen henkilökuva jossa pureuduttiin myös miehen ajatusmaailmaan ja käytiin kriittisestikin sitä läpi. Ja ne luontokuvaukset, otteet kirjoituksista ja muiden kirjeistä hänelle ja häneltä. Olin välillä erittäin mielissäni tekstistä, välillä taas mieleltäni puutunut, aika- ja paikkaloikkien eksyttämä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kun selasin lopussa olevaa lähteiden luetteloa, olisin kyllä ottanut hatun päästä jos siinä sellainen olisi ollut. Riitta Kylänpään on täytynyt tehdä valtava työmäärä tätä teosta kirjoittaessaan, haastateltavia, Linkolan ja muiden kirjoituksia/kirjoja ja kirjeitä on ollut laskemattomat määrät. Ja kuitenkin hän on jotenkin onnistunut punomaan tästä kaikesta järjellisen proosan, jota on enimmäkseen miellyttävä lukea. Ja joka herättää ajatuksia lukijassa. Mielestäni elämäkerran kirjoittajan tärkein tehtävä on häivyttää itsensä, niin että lukija voi uppoutua kirjan esittelemän henkilön elämään, ilman että tarvitsee hirveästi ponnistella. Ja tässä kirjailija on onnistunut erinomaisesti! Kumarrus sinne.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Sitten itse Linkolaan ja hänen ajatuksiinsa. Tällaisena keittiö-filosofina ihminen, joka oikeasti jaksaa ja ehtii ajattelemaan, aiheuttaa pientä kateutta. Vielä kun hän elää elämäänsä aatteensa mukaan, en yhtään ihmettele että hänen ympärillään on aina pyörinyt ihailijoita ja seuraajia. Halutessaan hän varmasti olisi voinut perustaa merkittävänkin lahkon, mutta kirjasta sain käsityksen että hän ei kokenut minkäänlaista kiinnostusta sellaiseen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
En kuitenkaan jaa hänen ajatuksiaan suurimmalta osin. Olen luonto-ihminen, mutta painottaen tuota ihminen-osaa. Linkolan ajattelun taas mielestäni voi kiteyttää sanaan luonto, hänelle ihminen on vain yksi, joskin harmillisen dominoiva osa luontoa. Ja että luonto säilyisi, pitäisi ihmisen vaikutusvaltaa vähentää, vaikka väkisin. Minusta hänen ajatuksiaan pitääkin tulkita katsellen maailmaa ja eloa hänen silmiensä kautta. Niin ehkä niistä voi löytää jotain omaa mieltä avartavaakin.<br />
<br />
Huomasin vasta jälkeenpäin että tuo teos oli voittanut Tieto-Finlandian viimevuonna! Miten tuo on voinut mennä ohi? Ehkä olen siitä lukenut, en vain ole noteerannut. Selailin kirjan luettuani muiden kommentteja kirjasta ja Linkolasta. Silmiinpistävää oli kommentoijien vähättely ja suoranainen viha Linkolan ajatuksia kohtaan. En kyllä mitenkään sitä käsitä. Häntä syytetään fasismista, ihmisten tappamisen ihannoimisesta ja terrorismin tukemisesta. Itse en kyllä näe sitä niin. Kun hänen ajatuksensa asettaa siihen kontekstiin, että hän pitää ihmistä vain luomakunnan (kyllä, hän käyttää itsekin tuota nimitystä) pienenä osana, ei minusta pitäisi ajatella että hän olisi jotenkin sadistinen tai varsinkaan aatteellisesti johonkin päin kallellaan. Diktatuurin ihannoimisenkin näen vain hänen luontokäsityksensä kautta, kaikki mikä suojelee luonnon normaalia kiertokulkua, on hyvästä. Minusta pitää hänen ajatuksiansa ymmärtääkseen ymmärtää kokonaisuus.<br />
<br />
Tästä olisi riittänyt vielä paljon ajatuksia, mutta tällaisenaankin tämä teksti taitaa olla jo liian pitkä. Lisää seuraa todennäköisesti, kunhan Linkolan oma kirja saapuu, ja saan sen luettua.</div>
Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-25929747786470259142018-12-26T12:11:00.000+02:002018-12-26T12:11:15.042+02:00Uusi alku<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-krnt2NwKz1E/XCNTEB03ITI/AAAAAAAADW8/iw4EXz9_41kfTVju0ALNkAvEa-h9o-fwQCLcBGAs/s1600/kirja.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="412" data-original-width="619" height="131" src="https://3.bp.blogspot.com/-krnt2NwKz1E/XCNTEB03ITI/AAAAAAAADW8/iw4EXz9_41kfTVju0ALNkAvEa-h9o-fwQCLcBGAs/s200/kirja.jpg" width="200" /></a></div>
Ensin meinasin kirjoittaa otsikkoon "Paluu", mutta poistin sen. En haluaisi kutsua tätä paluuksi, koska en koe sitä niin. Paluu tarkoittaa että on lähtenyt jostain, johon tulee takaisin. En mielestäni tee niin, vaan pyrin aloittamaan jotain uutta, vanhalle pohjalle kylläkin.<br />
<br />
Kylläpä kirjoittaminen on kankeaa. Ajatuksena blogin uudelleenlämmitys tuntui hyvältä, ja pyörittelin sitä hetken mielessäni. Muistelin, että teksti tulee sujuvasti rullaten, sitä ei tarvitse paljon miettiä ja korjailla. Ei se menekkään niin. Tähän mennessä tätä tekstiä, olen jo useamman virkkeen pyyhkinyt, ja kirjoittanut uudestaan. Tai vain jättänyt kokonaan pois. Poistellut sanoja toisaalta, muuttanut niitä tuolla, ja lisäillyt sinne ja tänne. Pahoittelut, jos tämä on pätkivää.<br />
<br />
Blogimerkintöjen perusteella olen ollut keväästä 2013 kirjoittamatta. Muutaman kirjakatsauksen olen kirjoittanut 2014 syksyllä, mutta voisi sanoa, että vajaa kuutisen vuotta tässä on mennyt ilman bloggeria. <br />
<br />
Olen kyllä jonkin verran lukenut kirjallisuutta tuona aikana, mutta uskaltaisin väittää että kahden käden sormilla laskettavan määrän. Eli käytännössä en ole lukenut. Kirjoja. Tätä asiaa analysoidessani olen tullut siihen tulokseen, että älypuhelin ja sen tarjoama lähes rajaton uutislähde on vienyt aikaani vanhanaikaiselta kirjojen lukemiselta. Tiedän, että myös e-kirjoja on mahdollista lukea puhelimen näytöltä, mutta jotenkin pitkän kirjan lukeminen kirkkaalta näytöltä tuntuu vieraalta. Varsinkin, kun on tottunut lyhytjänteiseen, uutisesta ja artikkelista toiseen hyppimiseen.<br />
<br />
Olen aikaisemmin lukenut iltaisin, ennen nukahtamista. Nyt olen käyttänyt sen ajan pitkälti uutisten ja keskustelupalstojen selailuun, sekä youtuben erilaisten vloggaajien ja dokumenttien seurantaan. Tämä on tarkoittanut kirjojen lukemisen loppumista. Perheellisenä ja työssäkäyvänä aika on suhteettoman rajallinen, joten sitä ei liiemmälti ole lukemiseen riittänyt.<br />
<br />
Olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana löytänyt äänikirjat. Nykyaikainen älypuhelin ja nettiyhteydet mahdollistavat vaivattoman kuuntelun. Tarjonta on vieläkin(!) melko rajallista, mutta joitain uutuuksia kyllä noista äänikirjapalveluista kyllä löytyy. Kuuntelin tässä hiljattain BookBeatin ilmaisjaksolla Jordan B. Petersonin <i>"12 elämänohjetta - käsikirja kaaosta vastaan"</i>, sekä Alexander Stubbin elämäkerran "<i>Alex</i>". Voisin näistä kirjoittaa myöhemmin pikaisen arvioinnin.<br />
<br />
Tuosta arvioinnista tulikin mieleeni, anteeksi taas hyppäys, blogini aihe/tapa käsitellä kirjoja. En muista mitä olen aikaisemmin luvannut, mutta nyt ajattelen, että en haluaisi vaan tehdä kirja-arviota, vaan myös kirjoittaa kirjan herättämistä ajatuksista. Olen huomannut mielenkiintoni pikkuhiljaa siirtyneen kertomakirjallisuudesta elämäkertoihin ja aattellisiin kirjoituksiin. En tiedä onko kyseessä ikä vai mikä tämän on saanut aikaan. Edelleen uskon että osasyy on George R. R. Martin sarjalla "<i>Tulen ja jään laulu</i>", jonka lukemisen jälkeen tuntui että miksi lukea enää muita, ei kukaan kirjoita niin hyvin kuin hän.<br />
<br />
<br />
Tuli sitä tekstiä näköjään kuitenkin, vaikka alku näytti pahalta. Kiitos jos olet jaksanut lukea tänne asti, ja kiitos jos ehtisit kommentoidakin jollain sanalla. Mielenkiinnolla odotan, löytyykö tämä blogi enää mistään listoilta, ja löytääkö tänne kukaan. Ei sillä oikeastaan ole minulle kyllä merkitystä, haluan edelleen kirjoittaa ensimmäiseksi itseäni varten, selventääkseni ja jäsentääkseni vähän ajatuksia lukemistani kirjoista.<br />
<br />
Yst. terv.<br />
JohnnyJohnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-47716421871043736772014-10-27T22:45:00.000+02:002014-10-27T22:45:15.150+02:00Terry Pratchett: Lyödään rahoiksi<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-XGFjFrjroR4/VE6nwmEHdqI/AAAAAAAACBs/reBRefcgsDU/s1600/-Ly%C3%B6d%C3%A4%C3%A4n_rahoiksi.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-XGFjFrjroR4/VE6nwmEHdqI/AAAAAAAACBs/reBRefcgsDU/s1600/-Ly%C3%B6d%C3%A4%C3%A4n_rahoiksi.jpg" height="200" width="133" /></a></div>
Terry-mies ottaa tälläkertaa viiltävän terävään käsittelyynsä pankit, nuo yhteiskuntamme tukipylväät ja loiset. Pankit, jotka samalla kun kiskovat korkoa, tarjoavat meille mahdollisuutta päästä 'omistamaan' jotain, jota ilman rahalaitosta emme koskaan voisi saada.<br />
<br />
Sankarina on sama kuin jo aikaisemmin bloggaamassani kirjassa <a href="http://puolisilma.blogspot.fi/2012/03/terry-pratchett-posti-kulkee.html">"Posti kulkee"</a> esiintynyt Tahmee von Lipwig, entinen huijari ja varas, sittemmin komeaa uraa tehnyt postilaitoksen johtaja.<br />
<br />
Lipwig (g:llä) saa lisää haastetta, kun pienten 'sattumusten' kautta hänen johdettavakseen tulee Ankh-Morporkin kuninkaallinen pankki ja rahapaja. Alkuun hieman vastahakoinen johtaja innostuu kuitenkin hommasta, ja aloittaa pankin uudistamisen raskaalla kädellä. Ja lopuksi tietenkin kaikki ovat onnellisia. Omalla hullulla tavallaan.<br />
<br />
-<br />
<br />
En ole mikään taloustieteilijä. Tiedän rahasta hyvin sen, mitä sillä saa. Ja varsin hyvin sen, mitä sillä ei saa. Näistä lähtökohdista käsin voisi sanoa, että tämä kirja taas sivisti minua hiukan. Tai oikeastaan sai pohtimaan. Eikö se olekin parodian yksi syvemmistä tarkoituksista?<br />
<br />
Jäin miettimään kultavarantoja. Okei, tiedän että valtion pankissa on kultavaranto, johon liikkeellä oleva raha on jotenkin sidottu. Mutta samalla tajuan myös sen, että pankithan tekevät kokoajan uutta rahaa tyhjästä perimällä korkoa myönnettyihin lainoihin. Sitähän ei sitten mihinkään ole sidottu? Eli rahan määrä maailmassa kasvaa kokoajan kiihtyvällä tahdilla. Ja sitten on vielä ne inflaatio ja de-sellainen.<br />
<br />
En tiedä. Liian monimutkaista meikäläiselle, jolle harmaita hiuksia aiheuttaa jo se, kun maitohyllyllä pitäisi päätellä monellako purkilla selvitään viikonlopun yli.<br />
<br />
Krhm. Asiaan. Eli kyseessä oli taattua Pratchettiä, jokainen sivu oli syytä lukea tarkasti, että pysyi juonen päässä kiinni. Ja silti minulle jäi tunne, että en ymmärtänyt puoliakaan hienoista vivahteista ja rahamaailman viittauksista. Minusta hienoin yksityiskohta, minkä Pratchett oli juoneen punonut, oli Pulputtaja - jättimäinen kone, joka erilaisten venttiilien, pullojen ja veden avulla kuvasi taloutta ja sen toimintaa. Igorin valmistamana siitä oli tullut jopa liian tarkka...<br />
<br />
<br />Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-50068106668319929672014-10-26T10:55:00.000+02:002014-10-26T10:55:50.808+02:00Lee Child: Etsintäkuulutettu<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-z0sxWrAGhXI/VEywz64Uj_I/AAAAAAAACBc/Eywb3eyzUQ4/s1600/etsintakuulutettu-child_lee.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-z0sxWrAGhXI/VEywz64Uj_I/AAAAAAAACBc/Eywb3eyzUQ4/s1600/etsintakuulutettu-child_lee.jpg" height="200" width="141" /></a></div>
Jack Reacher on päästetty taas irti. Luvassa on vauhtia, jännitystä ja hurttia huumoria. Ja tietenkin paljon ruumiita, niitä Child ei yleensä säästele.<br />
<br />
Olen lukenut osapuilleen kaikki Childin tätä ennen suomennetut kirjat. Kyseessä ei toki ole mikään lempikirjailijani, mutta kevyenä viihteenä nämä ovat varsin mainioita. Kliseisen karkeaksi mallinnettu tarinoiden sankari, entinen sotilaspoliisi Jack Reacher on päähenkilö minun makuuni. Hän ei yleensä juuri pehmoile, tai anna lakipykälien murentaa omaa moraalista selkärankaansa. Hän tekee niinkuin tuntee olevan oikein, seurauksia yleensä ajattelematta.<br />
<br />
Etsintäkuulutettu -kirjassa Reacher on taas yhdellä päämäärättömällä matkallaan johonkin. Tapansa mukaan hänellä ei ole muuta omaisuutta mukanaan kuin pällään olevat vaatteet. Hän liftaa tien laidassa ja saakin kyydin. Alkuun normaalilta vaikuttaneesta kyyditsijä-poppoosta alkaa Reacherin maagisen päättelykyvyn toiminnan seurauksena löytymään outoja seikkoja, ja Jack päättää ottaa asioista selvää.<br />
<br />
Samaan aikaan toisaalla. Liittovaltion poliisin, FBI:n agentit yrittävät selvittää outoa murhaa vanhalla betonisella pumppuasemalla. Tarinat ja päähenkilöt kietoutuvat nopealla tahilla yhteen, ja seurauksena on henkeäsalpaavan nopeaa toimintaa, hurjia päättelyketjuja, ja numeroita. Niisä Jack Reacher on hyvä.<br />
<br />
-<br />
<br />
Minusta Child kirjoittaa kuten sankarinsa on. Kulmikkaasti, töksähdelleen ja karkean nopeasti. Nämä romaanit eivät pursuile mitään tekstinkäytön hienouksia, mutta tarinat itsessään vetävät mukaansa. Toki kirjassa on paljon epärealistisia tapahtumia ja sankarin ylivoimaisuutta, mutta en minä kirjoista haekaan realistisuutta. Jos kaipaan realismia, luen uutisia.<br />
<br />
Välillä kirjaa lukiessani tuppasi ärsyttämään liika selittely. Yksinkertaistaminen. Jotain olisi voinut jättää lukijan oman päättelyn varaan, mutta toki tällainen kirjoitustyyli sopii amerikkalaisille, joille kirja on selkeästi kirjoitettu.<br />
<br />
Luin kirjan kahdelta istumalta, ja aika kuluin kuin siivillä. Välillä kaipaa tällaista kevyempää, suoraa toimintaa.<br />
<br />
Noin. Vierähtihän siinä melkoinen tovi edellisestä ajatelmasta, mutta yritetään että seuraavaan ei menisi yhtä kauan :)<br />
<br />Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-20864299940181625382013-03-17T11:38:00.001+02:002014-10-26T10:26:40.625+02:00Richard Zacks: Merirosvon metsästäjä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-CP_jNt6_oo8/UUWIKY0yD2I/AAAAAAAABik/TiWMvFmWDKo/s1600/merirosvo.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-CP_jNt6_oo8/UUWIKY0yD2I/AAAAAAAABik/TiWMvFmWDKo/s1600/merirosvo.jpg" /></a></div>
Merirosvon metsästäjä, alaotsikoltaan Kapteeni Kiddin tarina oli seuraava suosituskirjani, Artsin ehdotus.<br />
<br />
Sain etsiä teosta kissojen ja koirien kanssa, mutta viimein löysin sen paikallisen kirjaston varastosta, kohdasta henkilöhistoriat. Tämä jo pelkästään antoi viitettä siitä, miten vakavastiotettava teos on. Eli vahvasti historiallisiin tositapahtumiin perustuva.<br />
<br />
Teos seuraa vielä nykyäänkin kuuluisan Kaapparikapteeni Kiddin edesottamuksia ympäri maailmaa, Karibialta Lontoon kapeiden katujen kautta aina Intiaan saakka. Epäonninen kaappari herättää väistämättä myötätuntoja puolelleen kun oikein mikään ei tunnu onnistuvan. Kidd ei ole ainoa päähenkilö. Myös toisen miehen, Merirosvo Cullifordin matkaa seurataan. Ja hämmästyttävästi näiden miesten kohtalot kietoutuvat useammankin kerran yhteen.<br />
<br />
Teos seuraa miesten elämää ulkopuolelta, tiukasti dokumenteista saataviin tietoihin perustuen. On uskomatonta, miten paljon tietoa näistä miehistä on jäänyt jälkipolville. En tiedä, kuinka paljon kirjailija pistelee omiaan, mutta tuntuu että mikään ajanjakso ei jää pimentoon. Tietoja on hankittu kirjeistä, oikeuden pöytäkirjoista ja merimiesten päivä- sekä lokikirjoista. Näistä Zacks kutoo hienon, keskeytymättömän tarinan, joka tempaa mukaansa varmasti jokaisen joka vähänkään on historiasta tai merenkäynnistä kiinnostunut. Kirja ei ole missään tapauksessa kuivakka historiateos, vaan se saa lukijansa elämään mukana jokaisella aallonharjalla ja purjeen pullistuksessa.<br />
<br />
Zacks käytti kirjan materiaalin hankkimiseen ja kirjoittamiseen yhteensä kolme vuotta. Se tuntuu kyllä lyhyeltä ajalta, kun ottaa huomioon teoksen faktallisen pikkutarkkuuden ja jo fyysisenkin koon. Hän on kiertänyt ympäri maailmaa Kiddin perässä. Mistähän itse saisin tällaiseen rahoitusta? Voisin tältä istumalta lähteä tutkimaan vaikka... vaikkapa Defoen Crusoen jalanjälkiä. Sekin muuten on saanut innoituksensa tositapahtumista.<br />
<br />
Kaikenkaikkiaan, <b>loistava</b> teos. Yritän yleensä välttää turhaa hehkuttamista, mutta tämän teoksen osalta on pakko käyttää ylisanoja. Tietenkin pitää muistaa, että mielipiteeseeni vaikuttaa vahvasti historian ja 1600-1700 lukujen meriseikkailu-kiinnostukseni. Mikäli joskus törmäätte tähän teokseen, ottakaa ihmeessä mukaanne. Tai käykää vartavasten hakemassa, jos aihepiiri edes vähän kiinnostaa.<br />
<br />
Voisin kirjoittaa ja analysoida tätä kirjaa loputtomasti, mutta tiedän että te lukijat ette mahdottoman pitkistä pohdinnoista pidä. Ja teillehän tätä kuitenkin loppujenlopuksi kirjoitan. Loppukaneettina voisin todeta, että totuus on tosiaan joskus taruakin ihmeellisempää. Ja ajatus siitä, että paha saa aina palkkansa, saa uudenlaisen näkökulman tässä teoksessa.<br />
<br />
<br />
PS. Artsi, voisitko itse kertoa mielipiteesi tästä, ja arviosi, kuinka tosi tarina on? Tämähän muuttaa kokonaan Kiddistä yleisesti tiedetyn historian.Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-37149343491142707612013-01-25T20:44:00.000+02:002013-01-25T20:44:18.452+02:00Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-8bIl0OS0UCo/UQLNkrQQoQI/AAAAAAAABiE/oEE5jyeO0qk/s1600/ahern_tapaaminen.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-8bIl0OS0UCo/UQLNkrQQoQI/AAAAAAAABiE/oEE5jyeO0qk/s1600/ahern_tapaaminen.jpg" /></a></div>
Olen lukenut useita kuvauksia siitä, kuinka kuolema tavataan. Hänet esitetään monesti mustakaapuisena, sirppiä kantavana vakavana ja pelottavana hahmona. Oman erityismainintansa ansaitsee kiekkomaailman Kuolema. Hänellä on huumorintajua, tosin useimmiten mustaa. Kuolema siis inhimillistetään. Elämälle harvoin tehdään näin.<br />
<br />
Cecelia Ahern tekee. Hänen päähenkilönsä, Lucyn, elämä on konkreettinen hahmo. Hän on henkilö, joka reagoi Lucyn tekemiin valintoihin inhimillisesti. Hänen henkensä haisee, hampaat kellertävät, ja vaatteet ovat nuhruiset, kun hän tapaa tytön ensimmäistä kertaa. Juuri niin huonosti voiva, kuin Lucyn elämä tuntuu olevan.<br />
<br />
Elämä opettaa kädestä pitäen Lucylle, mitä vääriä valintoja hän tekee, ja miten hän saa elämänsä takaisin hallintaansa. Sitä mukaa kun Lucy oppii, paranee Elämänkin kunto.<br />
<br />
-<br />
<br />
Luin tämän kirjan siis äänestyksen ja arvonnan tuloksena. Voin rehellisesti sanoa, etten olisi koskaan ottanut tätä teosta käteeni ilman tuota tempausta. Ja mikä on lopputulos? En kadu. Vaikka pahimmat pelkoni kävivätkin toteen; kirja _oli_ viisisataasivuinen naisten filosofointiteos lähinnä miehistä ja rakkaudesta. Ähh... Mutta onnekseni Cecelia on hauska. Kirja onnistui monta kertaa yllättämään päähenkilön mielenliikkeillä ja kertomistavalla. Joskin se alun 'valehteleminen' alkoikin jo jossain välissä tympiä.<br />
<br />
Itse juoni oli lattea. Hömppää, jossa ei juuri suurempia tapahtumia ollut. Päivät seurasivat toisiaan ja päähenkilö tuntui vähän liiankin yksinkertaiselta. Miksi Lucy ei vaan voi käsittää, mitä tulisi tehdä parantaakseen elämäänsä? Vaikka ratkaisut tuodaan tarjottimella nenän eteen. Entisessä ja jo menetetyssä rakkaudessa roikkuminen vuosikausia on asia, jota en miehenä kyllä ymmärrä. Ja tuskin kaikki naisetkaan sitä tekevät.<br />
<br />
En ihan saanut kiinni, mitä kirjailija halusi opettaa. Siis niiden väkisellä tyrkytettyjen rehellisyyttä ja toden puhumista puolustavien näkökantojen lisäksi, jotka kävivät kyllä vähän liiankin selväksi. Ehkä se sitten oli se, että jokaisen pitäisi pitää huoli ensin itsestään ja vasta sen jälkeen muista. Mikä kyllä mielestäni on hieman itsekeskeinen ajatustapa.<br />
<br />
Kaikenkaikkiaan, juuri tällaista kirjallisuutta oletinkin naisten lukevan. Älkääkä sitten mainitko, että yleistän. Niin yleistänkin. Hyvä kirja, mutta ei saa minua etsimään lisää samalta kirjailijalta. Ainakaan vielä.<br />
<br />
-<br />
<br />
<br /><b>Voisitteko ehdottaa uutta arvottavaa?</b> Haluan edelleenkin jatkaa uusien lukukokemusten hakemista. Tämä on erittäin hyvä tapa. Eli ehdota tämän kirjoituksen kommenteissa uutta kirjaa. Arvon sunnuntaina, 27. päivän iltana uuden luettavani.<br />
<br />
Kiitoksia, ja näkemiin.Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-71334751699473641952013-01-12T21:36:00.001+02:002013-01-12T21:36:55.617+02:00Tove Jansson: Muumipapan urotyöt<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-Vde0ow0wXx8/UPGzUeY18-I/AAAAAAAABhw/m3lmnr4x3Ok/s1600/2013-01-12+12.37.46.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-Vde0ow0wXx8/UPGzUeY18-I/AAAAAAAABhw/m3lmnr4x3Ok/s1600/2013-01-12+12.37.46.jpg" height="131" width="200" /></a></div>
No Cecelia oli tietenkin lainassa. Jätin varauksen, joten joudutte odottelemaan vielä vähän aikaa jännittävää ja erittäin mieleenpainuvan maailmojamullistavaa blogaustani siitä. Toivottavasti kestätte sen.<br />
<br />
Löysin kuitenkin tuon Joken ehdotuksen hyllystä (se oli ainoa jonka muistin), ja lukaisin sen samantein. Eli kyseessä oli Tove Janssonin Muumipapan urotyöt. Aluksi lienee tarpeen hieman selvittää aikaisempia kokemuksiani kyseisestä sarjasta.<br />
<br />
Minun lapsuuteeni eivät muistaakseni kuuluneet muumit. En tiedä, mistä se johtui, sillä kyllä minulle luettiin satuja laidasta laitaan. Ja luin itsekin heti, kun tajusin kirjainten muodostavan jotain järkevää. Ensimmäiset kosketukseni muumeihin tulivatkin siis omien lapsieni myötä. Useat automatkat olen puolella korvalla kuunnellut noiden valkoisten, pyöreähköjen otusten reissuja ja seikkailuja. En kuitenkaan tiedä juuri mitään tuosta maailmasta.<br />
<br />
Muumipapan urotyöt -teos on tekijän kuvittama. Eli Tove itse on käyttänyt kynäänsä muuhunkin kuin pelkän tekstin tuottamiseen. Kuvat ovat melko pieniä ja töhryisiä, mutta kyllä niistä sankarit tunnistaa. Ne elävöittävät kivasti tarinaa.<br />
<br />
Juonesta lyhyesti: Muumipappa (myöhemmin Pappa) päättää kirjoittaa kirjan lapsuudestaan ja aikuistumisestaan. Muistelmateoksen lomassa hän kertoo sitä Muumipeikolle ja hänen kavereilleen, joiden vanhemmat liittyvät myös oleellisesti Papan varhaisiin vaiheisiin. Seikkailut vievät itsetietoisen sankarin orpokodista merille ja takaisin maihin.<br />
<br />
Papassa on enemmän kuin hiukka narsistia. Hän kuvaa itseään ja seikkailujaan varsin omahyväisesti, ja minusta kertomatavassa ei ole tippaakaan huumoria. Orpokodin johtajahemuli ennusti tähdistä ja hänen syntymä-ajasta, että Papasta tulisi ylilahjakas. Ja Pappahan on samaa mieltä.<br />
<br />
Sankari ystävystyy myös muutaman otuksen kanssa. (Kaikkien, jotka jaksavat kuunnella monologeja hänen erinomaisuudestaan.) Näitä ovat mm. Fredrikson, Hosuli ja Juksu. Analysoin heidätkin.<br />
<br />
Fredrikson on kuten perus insinööri. Hän tietää koneista kaiken, ja on kokoajan suunnittelemassa jotain uutta. Hän rakentaa laivan, jolla ystävykset suuntaavat seikkailuihin. Häntä ei Papan omahyväisyys tunnu haittaavan, niin keskittynyt hän on omiin teknisiin juttuihinsa. Tulisin varmaan parhaiten toimeen hänen kanssaan.<br />
<br />
Hosuli on, kuten hänen nimestäänkin voisi päätellä, vähän hosuli. Hän on pieni, pelkuri, lapsellinen ja hajamielinen. Hänen elämäntehtävänään on keräillä erilaisia juttuja, joista tärkeimpiä tuntuu olevan napit. Muistaakseni hän on myös Fredriksonin veljenpoika, joten siinä syy miksi hän pääsee mukaan näihin seikkailuihin.<br />
<br />
Juksu on laitapuolen kulkija. Hän on kulkuri, joka ei juuri piittaa säännöistä tai säännöllisistä tavoista. Hän viettää ennemmin aikaansa piippua poltellen ja omenapuussa istuen. Renttu.<br />
<br />
Tämä sekalainen seurakunta siis aloittaa tarinan lupaavasti. Seikkailut seuraavat toisiaan nopeassa tahdissa, ja hengenlähtökin on välillä lähellä. Jossain puolessavälissä kuitenkin tapahtuu muutos. Seikkailut loppuvat, ja Tove yrittää väkisin päästä lopettamaan teoksensa jotenkin. Sankarit jämähtävät johonkin yksinvaltiaan saarelle, jossa elo on rauhallista. Olisin niin toivonut muumipapan kuuntelevan sydäntään ja lähtevän Hattivattien matkaan.<br />
<br />
Lopun käänne kuitenkin on hauska. Tästä minä juuri saduissa pidän. Oikeasti yllättävistä ja onnellisista lopuista.<br />
<br />
<br />
<span style="font-size: x-small;"><i><br /></i></span>
<span style="font-size: x-small;"><i>Tove Jansson: Muumipapan Urotyöt</i></span><br />
<span style="font-size: x-small;"><i>WSOY 2007 (9. painos), alkuperäisteos 1963</i></span><br />
<span style="font-size: x-small;"><i>s. 133</i></span><br />
<span style="font-size: x-small;"><i>Kirjastosta</i></span><br />
<br />
<br />
<br />Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-69859739347854766652013-01-09T21:37:00.000+02:002013-01-09T21:37:07.487+02:00Suosittele minulle luettavaa!<a href="http://3.bp.blogspot.com/-A4btXuY1t9w/UO3F4n3l02I/AAAAAAAABhQ/R4cgdlIKO5s/s1600/muumi.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="132" src="http://3.bp.blogspot.com/-A4btXuY1t9w/UO3F4n3l02I/AAAAAAAABhQ/R4cgdlIKO5s/s200/muumi.jpg" width="200" /></a>Päätänpä piiitkän blogihiljaisuuteni, ja ajattelin pyytää teiltä apua lukuinspiraationi palauttamiseen. Joitain kirjoja olen tämän hiljaisuuden aikana lueskellut, mutta jotenkin en ole saanut niistä niin paljoa irti, että teille olisi ollut järkevää kerrottavaa.<br />
<br />
Eli lukumotivaatio on hakusessa.<br />
<br />
Nyt sain idean, miten voisin saada teitä blogini tilaajia kiinnostavaa materiaalia, itselleni uudenlaisia elämyksiä ja jonkinlaista yhteistä osallistumista. <b>Eli suosittele minulle luettavaa!</b><br />
<br />
Suosittele<u> tämän kirjoituksen </u>kommenteissa ensimmäistä lukuhaastettani. Valitsen kommenteista sen, joka saa eniten kannatusta, tai sitten sen ainokaisen jos niitä tulee vain yksi. Jos useammalla ehdotuksella on sama äänimäärä, teen summittaisen arvonnan teoksesta.<br />
<br />
Ja tarkoitus ei ole suositella pelkästään suosikkigenreistäni, vaan kaikki taivaan ja maan väliltä on ehdolla. Eli teoksen ei ole pakko olla romaani. Tietenkin sillä rajauksella, että paikallisesta kirjastosta/ kaukolainauksesta on teos saatavilla. Ja teoksen pitää olla suomenkielinen, en hallitse vieraita kieliä niin hyvin, että pystyisin niitä lukemaan.<br />
<br />
Tämä ehkä auttaisi minua tutustumaan uudenlaiseen kirjallisuuteen ja palauttaisi uskoni kirjaimien muodostamiin maailmoihin. Lupaan lukea kirjan alusta loppuun asti, ja kirjoittaa jonkunlaisen vaatimattomantyyliseni blogauksen.<br />
<br />
Ja koska tässä on hyvä olla jokin raja, olkoon se kaksi päivää. Eli perjantai-iltana, <b>11.1.2013 klo 21.00</b> päätän arvonnan, ja valitsen eniten ääniä saaneen teoksen.<br />
<br />
Mikäli tällä on kiinnostusta, jatkan tätä niin pitkään, että te kyllästytte eikä yhtään ehdotusta enää tule.<br />
<br />
<br />
Kiitoksia, mikäli osallistutte! Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-71063031950811494402012-08-25T23:58:00.002+03:002012-08-25T23:58:46.845+03:00Post-it tunnustus<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-LFs9hibT9q8/UDk2ch96-rI/AAAAAAAABgw/-xCOd7Xwne4/s1600/post_it_tunnustus.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="167" src="http://3.bp.blogspot.com/-LFs9hibT9q8/UDk2ch96-rI/AAAAAAAABgw/-xCOd7Xwne4/s200/post_it_tunnustus.jpg" width="200" /></a></div>
On aina erittäin mukava kuulla, että joku tosiaan lukee ja arvostaa myös minun mielipiteitäni lukemistani kirjoista. Sain siis Post-it tunnustuksen Raijalta <a href="http://taikakirjaimet.blogspot.fi/">Taikakirjaimet</a> -blogista. Kiitokset Raijalle siitä. Toki kuuluisit itse myös omaan listaani, mutta välttääkseni edestakaista pallottelua, jätän blogisi pois. :)<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: <br />
<br />
<ol>
<li>Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.</li>
<li>Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.</li>
<li>Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.</li>
<li>Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain
post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen
eteenpäin.</li>
</ol>
<br />
Viisi on aika vähän, mutta olen yrittänyt valikoida blogit niin, että niiden parissa tulee usein vietettyä pidempiäkin aikoja etsien uutta luettavaa. Eli samanhenkisiä kiinnostuksen kohteita kirjallisuuden saralta. Ja tietenkin mieltäylentävää spekulointia ja pohdintoja syvemmistä merkityksistä ;). Lisäksi olen huomannut pitäväni myös kirja-arvioiden ulkopuolisista, kuitenkin aiheeseen liittyvistä blogauksista.<br />
<br />
Annan Post-it -tunnustuksen seuraaville blogeille:<br />
<br />
<br />
- <a href="http://artotee.blogspot.fi/">Elämää ja Aspartaamia</a><br />
<br />
- <a href="http://joklaaja.blogspot.fi/">Jokken Kirjanurkka</a><br />
<br />
- <a href="http://bookingitsomemore.blogspot.fi/">Booking it some more</a><br />
<br />
- <a href="http://lopunajanlauseet.wordpress.com/">Lopunajan lauseet</a><br />
<br />
- <a href="http://teresitan.blogspot.fi/">Insinöörin kirjahylly</a><br />
<br />
<br />
Kiitokset teille. Avarratte maailmaani.Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-15546019107856922352012-07-11T19:56:00.000+03:002012-07-11T19:56:22.716+03:00Andrzej Sapkowski: Haltiain verta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-gDJG-TVAr4Q/T_2pAFiVEiI/AAAAAAAABdk/DXYlLkFJcYk/s1600/haltiainverta.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="http://4.bp.blogspot.com/-gDJG-TVAr4Q/T_2pAFiVEiI/AAAAAAAABdk/DXYlLkFJcYk/s200/haltiainverta.jpg" width="124" /></a></div>
Andrzej (hieno nimi, tulikohan tällä kertaa oikein?) jatkaa <a href="http://puolisilma.blogspot.fi/2012/03/andrzej-sapkowski-kohtalon-miekka.html">kohtalon miekan</a> viitoittamaa tietä uudella romaanillaan: Haltiain verta. Ylivoimaiset refleksit, kestävyyden ja taidot omistava Noituri sysätään sivuun, ja pääosaa esittääkin aikaisemmassa teoksessa pelastettu prinsessa-pikkutyttö, jota myös Kohtaloksi kutsutaan. Railakkaat seikkailut ja kepeä dialogi sen sijaan jatkuvat, ja saavat lukijan muutamassa kohtaa jopa hymähtämään ääneen.<br />
<br />
<i>Haltiain verta</i> kertoo pienen tytön kasvutarinan. Se seuraa prinsessan matkaa ja koulutusta niin taistelu- kuin velhotaidoissa. Sujuvasti teksti siirtyy Noitureiden synkästä ja salaisesta koulutuspaikasta aikaisemmista kirjoista tuttuun rauhan tyyssijaan, papitarten temppeliin. Välissä käydään myös maantiellä, mistä ei tietenkään puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tytön ohella seurataan välillä myös Geralt Noituria, joka kuitenkin aikaisemmista kirjoista poiketen vetäytyy jonnekin taka-alalle ja hänen synkkyytensä on silmiinpistävää. Kirjassa ei taideta loppujen lopuksi nitistää enää yhtään hirviötä, vaan lukijan mielenkiintoa yritetään pitää yllä lapsen kehityksessä ja Witcher-maailman historialla. Ja minun osaltani se kyllä toimi.<br />
<br />
Kirjan tyyli on jotenkin odottava. Tarina ei oikeastaan juurikaan etene, vaan tämä teksti on selvästi johdatusta johonkin tulevaan. Siitä tulevasta annetaan kyllä viittauksia ja uninäkyjä, mutta se kuitenkin jää hämärän peittoon. Kirjan voi tietenkin lukea sellaisenaankin, mutta minusta se on ehdottomasti osa suurempaa kokonaisuutta ja se pitää lukea aikaisempien kirjojen jälkeen. Se syventää monessa kohtaa aikaisempia tapahtumia ja historiaa, sekä selventää Noiturin suhdekiermuroita. Myös Valvatti saa osansa. Tämän teoksen mukaan trubaduuri onkin arvostettu ja ylistetty soittoniekka, jonka laulut ja tarinat ovat kuuluja koko valtakunnassa. Taisi hän jopa pitää luentoja jossain koulussakin.<br />
<br />
Olen huomaavinani tässä teoksessa viittauksia rasismiin ja siihen liittyviin seikkoihin. Kirja ei kuitenkaan moralisoi, vaan pyrkii herättämään ajatuksia puolesta ja vastaan. Kyllä, myös puolesta. Näin minusta, sanokaa joku muu joka olette teoksen lukenut, löydättekö samanlaista ajattelua?<br />
<br />
Kartat puuttuvat kokonaan. Olisin kaivannut jossain vaiheessa jonkinlaista yleiskarttaa, jotta olisin voinut hahmottaa sotaa käyvien maiden rajoja ja sijainteja. Tekstistä on erittäin vaikea ottaa selvää, mistä ilmansuunnasta kukakin on kotoisin, ja mistä hyökkäjä on tulossa. Enkä ole sen tyyppinen lukija että palaisin taaksepäin etsiäkseni joitain yhtymäkohtia ja piirtääkseni mielessäni kartan. Minä luen vain yhteen suuntaan. Eteenpäin.<br />
<br />
Miellyttävä lukukokemus. Sapkowski on parhaimmillaan nokkelissa sanaparsissa ja älykkäissä, piikittelevissä keskusteluissa.<br />
<br />
<br />Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-4257887242462881312012-05-05T14:39:00.001+03:002012-05-05T14:46:07.699+03:00Puolisilmän Facebook-valloitus<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/--5cjv4LdXTQ/T6UMGOAMYLI/AAAAAAAAAKg/ogNBZYxD3Gg/s1600/2857-Facebook-icon.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="http://4.bp.blogspot.com/--5cjv4LdXTQ/T6UMGOAMYLI/AAAAAAAAAKg/ogNBZYxD3Gg/s200/2857-Facebook-icon.png" width="200" /></a></div>
Olen sitä ikäluokkaa, jonka varhaislapsuudessa ei ollut tietokoneita. Vasta kun olin kouluikäinen, ne alkoivat yleistymään ja niitä ilmestyi nopeasti jokaisen kaverinkin kotiin. Eli olen kehittynyt yhdessä tietokoneiden kanssa. Joskus nopeammin, useasti hitaammin.<br />
<br />
Mitä enemmän ikää on tullut lisää, sitä vaikeampaa on yrittää pysytellä tekniikan ja kehityksen tahdissa. Aikoinaan pystyin pelkästään prosessorin ja näytönohjaimen nimestä päättelemään tietokoneen markkamääräisen arvon ja tehon suhteessa uusimpiin malleihin. Enää ei ole toivoakaan tästä. Ja minä pidän itseäni nuorena!<br />
<br />
Nykyään tietokoneet tuntuvat useimmille tarkoittavan pelkkää nettiä, eikä tiedetä läheskään kaikkia mahdollisuuksia, mitä tuo 'personal computer' pitää sisällään. Pelaaminen hoidetaan konsoleilla, ja tekstinkäsittely pilvipalvelimilla vaikka Googlen kautta. Miten hukkaan kaikki ominaisuudet ja ohjelmat kotikoneissa menevätkään...<br />
<br />
Ja tämä olis siis alustus Facebook-aikaan siirtymiselleni. Halusin edelläkirjoittamallani ehkä selittää sitä, miksi en ole aikaisemmin kauheasti tutustunut tuohon jo wanhaan sosiaalisten verkkojen ytimeen. Nyt kuitenkin ajattelin laajentaa omaa tietämystäni, ja tietenkin siinä ohessa olematonta (ja hiljaista ;) )lukijakuntaani muiden blogistien ulkopuolellekin. Toivoisin, että annatte vinkkejä ja oppeja facebookin ihmeellisessä maailmassa tällaiselle newbielle.<br />
<br />
Tarkoitus olisi linkittää facebookiin kaikki täällä arvioimani kirjat, ja sen lisäksi tutkailla ja vinkkailla internetin kirjallista uutisointia ja -tarjontaa. Tänne bloggeriin kun ei viitsi jokaisesta mielenkiintoisesta pikku-uutisesta tehdä omaa blogausta.<br />
<br />
Eli tulkaa 'tykkämään'! <a href="http://www.facebook.com/185176514937767">Puolisilmän Naamakirjasivut</a>Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-78251177257927450372012-05-02T11:50:00.000+03:002012-05-02T11:50:51.147+03:00Sergei Lukjanenko: Yöpartio<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-j67a5JpxPVI/T6Dl5ZihN2I/AAAAAAAAAKU/LryD3KW-dAQ/s1600/yopartio.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="http://3.bp.blogspot.com/-j67a5JpxPVI/T6Dl5ZihN2I/AAAAAAAAAKU/LryD3KW-dAQ/s200/yopartio.jpg" width="140" /></a></div>
Jos kirjan esittelytekstissä lukee näin: "Sarja on Venäjällä kulttimaineessa - suositumpi kuin <em>Taru sormusten herrasta</em> tai <em>Harry Potter</em>.", se ei anna minulle kovin hyvää kuvaa kirjasta. Ensinnäkin, noiden kahden kirjan mainitseminen samassa lauseessa on lähes pyhäinhäväistys, ja nimenomaan Tarua kohtaan. Toiseksi, vaikka pidänkin joistain venäläisistä klassikoista, yleensä se mikä on suosittua venäjällä, ei ole ollut minun makuuni. Esimerkiksi vaikkapa borssikeitto. Vain masokisti voi yhdistää punajuuren, kaalin ja etikan. Ruoassa.<br />
<br />
<br />
Yöpartio kertoo jonkinlaisesta rinnakkaismaailmasta, jossa Moskova on puolillaan Muihin kuuluvia. On velhoja, ihmissusia, muodonmuuttajia, noitia ja jopa vampyyreita. Nämä Muut ovat jakautuneet kahteen leiriin, Valon ja Pimeyden jengeihin. Kuten nimistä saattaa olettaa, lähtökohtaisesti asetelma on hyvikset vastaan pahikset. Sanon siis lähtökohtaisesti, koska oletukseni aluksi oli tämä. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista, se mutkistuu mitä pidemmälle tarinassa etenee.<br />
<br />
Aikaisempien veristen sotien jälkeen on Valo ja Pimeys olleet pakotettuja tekemään yhteisen sopimuksen, jolla vihollisuudet näiden kahden ryhmän välillä on saatu kutistettua minimiin. Tätä sopimusta hoitamaan on perustettu molemmilla puolilla oma osastonsa, pimeillä Päiväpartio ja valoisilla Yöpartio.<br />
<br />
Päähenkilö on minä-muodossa kirjoitettu keskitason velho valon puolen Yöpartiossa. Velhon nimi on Anton, ja hän käy sisimmässään läpi jatkuvaa keskustelua hyvän ja pahan olemuksesta ja eroista. Kirja on jaettu kolmeen osaan, jotka toimivat varsin hyvin myös erillisinä tarinoina, mutta vievät eteenpäin myös koko kirjan pääjuonta. Jokaisen osan lopussa tulee käänteitä, jotka kyllä pistävät pään pyörälle kokeneemmaltakin lukijalta. <br />
<br />
Kirja on ensimmäinen useampiosaisesta sarjasta. Osia taitaa olla viisi.<br />
<br />
Jos pitäisi kuvata kirjaa, sen juonta ja syvempiä merkityksiä yhdellä lauseella, se voisi olla: "Tarina rakkaudesta, hyvän ja pahan monimutkaisesta ristiinkietoutuneiden valheiden verkosta ja päämääristä, jotka pyhittävät keinot." Toki lause on niin pitkä ja monimutkainen, että olisi parempi jakaa se osiin tai - mikä koskee montaa muutakin mieleeni tulevaa asiaa - jättää se kokonaan kirjoittamatta.<br />
<br />
Yöpartio oli hyvä kirja. Se oli sitä oikeastaan jokaisella osa-alueella. Se oli viihdyttävä, helppolukuinen, pisti ajattelemaan ja sai haluamaan lisää. Vaikka hyvän ja pahan ikuisesta dilemmasta on kirjoitettu ja tullaan kirjoittamaan monia kirjoja, oli tässä saatu jotain uuttakin mukaan. <br />
<br />
Päähenkilön lisäksi henkilöarsenaali oli kiitettävän laaja. Siis Muiden osalta. Itse olisin kaivannut hieman enemmän tapaamisia myös tavallisten ihmisten kanssa. Se olisi voinut piristää varsin yksioikoista sankarijoukkoa. Päähenkilö ei todellakaan ollut mikään kaikkiosaava ja -tietävä sankari, vaan inhimillinen kaikkine epäilyksineen ja heikkouksineen.<br />
<br />
Yhdestä asiasta olen varma. Tulen lukemaan loputkin sarjan kirjat.Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-53595354253666207982012-04-23T19:56:00.000+03:002012-04-23T20:46:00.525+03:00Aki Raatikainen: Kristallikuningas<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-rGpsOc98pkQ/T5V-nRGu9tI/AAAAAAAAAKM/PdLnQhSRDZQ/s1600/kristallikuningas.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://3.bp.blogspot.com/-rGpsOc98pkQ/T5V-nRGu9tI/AAAAAAAAAKM/PdLnQhSRDZQ/s1600/kristallikuningas.jpg" /></a></div>
Suomalaista historiallista fiktiota jälleen. Jukka M. Heikkilän jälkeen osasin asettaa rimani jo melko korkealle, enkä pettynyt. Taaskaan. En tiedä kertooko jotain kirjamaustani se, että hyvin harva kirja menee mukavuusalueeni ulkopuolelle. Mukavuusalue. Typerä sana, mutta käytän sitä kun kaikki muutkin nykyään niin tekevät. Ehkä se sopii tuohon väliin.<br />
<br />
Tosin se, että luen vain mielestäni hyviä kirjoja, saattaa johtua siitäkin että valikoin melko tarkasti lukemiseni. Eli toisinsanoen pyrin pysymään erossa naiskirjoittajista ja -lukijoiden suosimasta kirjallisuudesta. Ne kun eivät kerta kaikkiaan sovi minulle. Ainakaan useimmat. Ja ainakaan vielä... Ja sitten teokseen.<br />
<b><br /></b><br />
<b>Suomalaisen sotilaan tarina</b><br />
<br />
<i>Kristallikuningas</i> kertoo suomalaisen hakkapeliitan seikkailuista kolmikymmenvuotisen sodan aikana. Seikkailu kattaa lähes koko Euroopan, ja välillä käydään jopa Venäjän puolellakin. Tai ainakin raja-alueilla. Tämä kappale historiaa on jostain syystä jäänyt minulle jonkin verran hämärän peittoon, joten tässä tuli monta uutta asiaa. Minusta kirjailija on silloin onnistunut, kun hänen tuottamansa teksti saa lukijan etsimään lisätietoa kyseessä olevasta asiasta. Näin ainakin historiallisissa teoksissa.<br />
<br />
Kirja on jaettu karkeasti kolmeen osaan. Sanon karkeasti, koska tyylilaji ja tapahtumat muuttuvat reippaasti osasta toiseen. Tämä on varmaankin tarkoituksellista, sillä niin silmiinpistävästi kirjailija on sen tehnyt.<br />
<br />
Ensimmäinen osa kertoo sankarimme, Axel Tystlåtenin lapsuudesta, nuoruudesta ja sotaan joutumisesta. Tämä on kerrottu takaumien kautta, Axel kertoo tarinaansa haavoittuneena, saksalaiselle leskelle. Teksti on katkonaista, nykyajasta hypitään joten kuten järjestyksessä sotatapahtumiin, lapsuuteen ja nuoruuden hairahduksiin. Mielenkiinto pysyy kuitenkin hyvin yllä, sillä kirjailija on saanut ympättyä juonenkäänteitä jokaiseen takaumaan.<br />
<br />
Toinen osa on suoraa jatkoa ensimmäisen osan loppuun, jossa Axel löytää jotain arvokasta. Toisessa osassa sankarin elämä muuttuu täysin. Vaikka sotaa käydäänkin edelleen, keskittää hakkapeliitta kaiken tarmonsa ja päättäväisyytensä rahantekoon. Siinä jotenkuten onnistuenkin. Tämä oli minusta kirjan parasta antia, päähenkilö saa kumppanin, josta ei lukija voi olla pitämättä. Espanjalainen saarnaaja ja aristokraatti sopii hyvin juron ja hiljaisen suomalaisen pariksi. Kaksikon välinen sanailu on enimmäkseen hauskaa luettavaa.<br />
<br />
Kolmannessa osassa pääosaan astuu matkustaminen ja eräänlainen rakkaustarina. Sattuneesta syystä se oli kaikista näistä osista epämiellyttävin kaikkine kliseineen. Juoni tiivistyy selvästi, ja tapahtumat seuraavat toisiaan nopeasti. Pidän onnellisista lopuista, mutta ehkä sen olisi voinut toteuttaa jotenkin toisinkin.<br />
<br />
<b>Kypsä esikoiskirja</b><br />
<br />
Kokonaisuudessaan, erittäin miellyttävä lukukokemus. Pidän historiasta, ja kirjailija selvästi tuntee kirjoittamansa aikakauden. Olen lähiaikoina pohtinut monia ongelmia mitä historiallisen fiktion kirjoittamisessa on, ja tiedän että se on varmasti yksi hankalimmista proosan lajeista. Kirjoittaja ei voi kovin paljon keksiä tapahtumia tai tarinan ympäristöä. Mikäli päälinjoissa poiketaan totuudesta, jättää se ikävän maun monelle lukijalle. Se vähä mitä tämän kirjan historiallisesta ajasta tiedän, oli kuitenkin tässä pidetty todentuntuisena.<br />
<br />
Olin huomaavinani, että kirjailija on pyrkinyt pitämään henkilöiden puheet vanhahtavina. Jokin sanavalinnoissa ja puheen poljennossa antaa miellyttävän kuvan entisajasta, olematta kuitenkaan raskasta luettavaa. Tässä on selkeä ero oikeasti vanhoihin teksteihin. Vaikka Alkion <i>Puukkojunkkarit</i> on arvostettu ja tunnustettu teos, ette voi väittää että se on mukavaa ja helppolukuista tekstiä. Itselleni sen lukeminen oli kuin olisin kiskonut hohtimilla hampaani yksi kerrallaan irti. Eli ennemmin nykytekstiä kuin autenttista, mutta pientä vanhahtavaa tyyliä en katso pahalla.<br />
<br />
Ja taas, kuten Heikkilänkin tapauksessa, Raatikainen onnistuu parhaiten taistelukuvauksessa. Sodan raadollisuus ja taistelujen verisyys tulee hyvin esille, samoin kuin sotilaita vaivaavat taudit ja ainainen seuralainen, Herra Nälkä. Sankari ei ole haavoittumaton, vaan hän käy useamman kerran lähellä kuolemaa. Niin vihollisen kuin tautienkin ansiosta.<br />
<br />
<i>Kristallikuningas</i> on Raatikaisen esikoisteos, ja sitä täytyy kyllä ihmetellä. Joko kustannustoimittaja on tehnyt hienoa työtä, tai sitten kirjailijalla on ollut laaja apulaisarvioijien joukko. Suhteellisen monia esikoiskirjailijoita olen lukenut, ja monesta teoksesta paistaa läpi kokemattomuus. En tiedä piiloutuuko se sanavalintojen taakse, juonenkäänteisiin, vai ylipäänsä henkilökuvien kalpeuteen, mutta tässä teoksessa sitä en kyllä huomannut. Teksti on erittäin valmista. Suosittelen historiasta kiinnostuneille.<br />
<br />
Edit: Kirjan on myös lukenut ja arvostellut <a href="http://unohdettujenkirjojenhautausmaa.blogspot.com/2012/03/aki-raatikainen-kristallikuningas.html">Kirjakettu. </a>Hän ei ollut ihan samaa mieltä :)<br />
<br />
<br />Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-86342011790452374072012-04-05T13:51:00.000+03:002012-05-02T11:51:12.588+03:00Maaliskuun luetutMaaliskuu oli kiireistä aikaa, joten lukeminen jäi hieman vähemmälle. Jotain kuitenkin kerkesin, alla lista luetuista kirjoista viime kuussa:<br />
<br />
Maaliskuun luetut:<br />
<br />
<a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/04/jussi-adler-olsen-vanki.html" target="_blank">Jussi Adler-Olsen: Vanki </a><br />
<a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/03/jani-saxell-unenpaastaja-florian.html" target="_blank">Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian </a><br />
<a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/03/andrzej-sapkowski-kohtalon-miekka.html" target="_blank">Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka </a><br />
<a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/03/terry-pratchett-posti-kulkee.html" target="_blank">Terry Pratchett: Posti kulkee </a><br />
<a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/03/joe-abercrombie-ase-itse.html" target="_blank">Joe Abercrombie: Ase itse</a><br />
<br />
Mukana on fantasiaa, dystopia-scifiä ja dekkari. Lisäksi tässä kuussa luin paljon novelleja, joista yhden <a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/03/novelliarvio-seppo-kallio.html">arvioinkin.</a> Samoin arvioin pintapuolisesti yhden kotimaisen <a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/03/novellikokoelman-arviointia-usvazine.html">novellikokoelman.</a> Nämä olivat miellyttäviä tuttavuuksia, ja uskonpa palaavani myöhemminkin novellien arviointiin.<br />
<br />
Näin jälkikäteen arvioituna parhaiten jäi mieleeni tuo Abercrombie. Vaikka olen vähentänyt fantasian lukemista niiden ennalta-arvattavuuden ja vähäisten uusien elementtien takia, onnistui <i>Ase itse</i> yllättämään positiivisesti. En ehkä sittenkään jätä fantasia-genreä sivuun lukulistoiltani.<br />
<br />
Dekkari <i>Vanki </i>oli myös miellyttävä yllätys. Muistelin mielipiteeni dekkareista olleen sellainen, että niitä nyt lueskelee silloin kun ei huvita paljoa ajatella. Tämä kirja kuitenkin tarjosi paljon muutakin kuin pelkkää toimintaa.<br />
<br />
Yksikään kirja maaliskuussa ei ollut sellainen, että olisi parempi ollut jättää lukematta. Unenpäästäjä Florian jäi etäisimmäksi, mutta uudelleenlukukerralla siitä varmaan saisi enemmän irti.<br />
<br />
Scifihaaste ei sitten edennyt yhtään. Viimeviikolla yritin etsiä kirjastosta robottiaiheesta jotain kirjaa, mutta Asimovin kirjat taisivat olla lainassa, kun ei hyllyssä näkynyt. Saa antaa vinkkejä, jos kyseisestä lajista tietää jonkun hyvän kirjan.<br />
<br />
Tässä kuussa on tulossa historiaa. Luen parhaillaan suomalaisesta hakkapeliitasta kertovaa kirjaa, ja pinossa odottaa valmiina muutama Hornblower-kirja C.S. Foresterin tuotannosta. Eli paluu kultaiselle 50-luvulle :) ja vähän kauemmaskin...Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-85494193751057811972012-04-01T19:22:00.000+03:002012-04-01T19:22:34.598+03:00Jussi Adler-Olsen: Vanki<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-XSydoa4YeP0/T3h6fO2nmzI/AAAAAAAAAKA/9rf8j1_zsL4/s1600/vanki.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="http://4.bp.blogspot.com/-XSydoa4YeP0/T3h6fO2nmzI/AAAAAAAAAKA/9rf8j1_zsL4/s200/vanki.jpg" width="132" /></a></div>
Dekkaripuoli on jäänyt minulla vähän vähemmälle viimeaikoina. Tämä on sääli, sillä oikeasti pidän siitä genrestä. Vaikka en ihannoikkaan väkivaltaa, rikollisuutta tahi poliiseja, niistä kertovat kirjat ovat aina kuuluneet mielilukemistooni. Nyt luin Tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin <i>Vanki</i> -dekkarin, joka on osasto Q:n seikkailuista kertovan sarjan ensimmäinen osa. Mikään esikoisteos tämä ei kuitenkaan ole.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<b>Kadonneen poliitikon arvoitus </b><br />
<br />
<b></b><br />
Kirja kertoo poliisista, joka on aloittanut työt jälleen pahasti pieleen menneen rikospaikkatutkinnan jälkeen. Tutkinta meni pieleen niin pahasti, että hänen toinen kollegansa sai surmansa rikollisten luodeista, ja toinen joutuu makaamaan koko loppuelämänsä vuoteen omana. Tästä johtuvasta morkkiksesta huolimatta poliisi, jota myös Carl Mørckiksi kutsutaan, yrittää jatkaa töitään. Hänelle perustetaan oma yksikkö, osasto Q, jonka tehtävänä on ratkoa jo kertaalleen toivottomiksi tapauksiksi päätettyjä rikoksia.<br />
<br />
Carl saa apulaisekseen hauskan ja sympaattisen syyrialaisen miehen, Hafez el-Assadin. Apulaisen tehtävänä on alunperin keitellä kahvia ja siivoilla, mutta tarinan edetessä hänestä kuoriutuu esiin yllättäviä taitoja ja ominaisuuksia. Yhdessä he saavat selvitettäväkseen muutaman vuoden vanhan katoamistapauksen, jossa kuuluisa poliitikko on kadonnut oudoissa olosuhteissa. Tästä alkaa seikkailu, joka draaman ja dekkarin kaarta noudattaen etenee kohti huimaa loppuratkaisua.<br />
<br />
<b>Perinteitä noudattava poliisidekkari rajoja rikkovalla toteutuksella</b><br />
<br />
Amerikkalaiseen rikoskirjallisuuteen tottuneena minua häiritsi aluksi tanskankieliset nimet ja paikat. Kuten päähenkilön nimessäkin, myös monessa muussa kohdassa lukemisen keskeytti muutama outo kirjain. On vaikea lukea tekstiä, jos ei tiedä miten kirjain lausutaan. Nopeasti tähän kuitenkin tottui, ja päähenkilön nimen lausuin mielessäni 'Mörck'. En tiedä onko se oikein, mutta se kuulosti paremmalta kuin 'Morck'<br />
<br />
Nimistä huolimatta pääsin nopeasti kirjan tunnelmaan ja poliisiaseman arkeen. Se tuntui kovin tutulta näin monia dekkareita lukeneena. Eli virkavallan ja rikollisten toiminta ja ajatusmaailma taitaa olla melko globaalia.<br />
<br />
Kirjailija on kutonut monimutkaisen juonen, jossa sankari seuraa johtolankaa toisensa jälkeen, ja pikkuhiljaa kokonaiskuva tapahtumista alkaa muodostua. Salapoliisidekkareista tuttu epäiltyjen pois pudottaminen yksi kerrallaan toteutuu tässäkin kirjassa aivan oppikirjan mukaan. Sen 'dekkarinkirjoittajan oppaan'. :) Jussi Adler-Olsen on käyttänyt varmasti paljon aikaa juonen ja käänteiden kehittelyyn, sen verta monenlaista johtolankaa löytyy.<br />
<br />
Kirja oli jaettu kahteen kertojaan. Toisissa kappaleissa seurattiin Carlin edesottamuksia ja toisissa taas rikoksen kohteeksi joutuneen poliitikon elämää. Kappaleiden alussa oli ilmoitettu vuosiluku, jossa tulevan kappaleen tapahtuma-aika kerrottiin. Hieman häiritsi se, että poliitikon elämän seuranta aloitettiin vuosia aikaisemmin kuin poliisin, mutta juonen kannalta tämä tietenkin oli välttämätöntä. Kirjan olisi voinut kirjoittaa niinkin, että oltaisi seurattu pelkästään Carlin elämää, mutta toinenkin näkökulma tapahtumiin laajensi huomattavasti tarinaa.<br />
<br />
Dekkareissa ongelmana on usein se, että päähenkilöt jäävät hyvin pintapuolisiksi. Tässä teoksessa päähenkilöiden kuvaus oli minusta kaikkea muuta. Carl ei ole poliisina sellainen kaikkitietävä ja -pystyvä kuin dekkarikytät yleensä, vaan hänellä on monia ominaisuuksia mitä poliisilla ei kovin toivottavia ole.<br />
<br />
Dekkareita lukiessani tapanani on yrittää arvuutella syyllistä jo alkusivuilta lähtien. <i>Vangissa</i> arvasin roiston henkilöllisyyden jo melko aikaisin, mutta se ei himmentänyt lukukokemusta ollenkaan. Juonenkäänteet olivat niin... mielenkiintoisia. Ja niitä oli paljon.<br />
<br />
Suosittelen kaikille dekkarin ystäville. Vaikka huimia takaa-ajoja, lentäviä luoteja ja näyttäviä räjähdyksiä ei <i>Vangista</i> kovin paljon löydykään, on se silti mukavaa luettavaa jo pelkästään päähenkilön persoonan takia. Ja parastahan tässä on, että näitä on todennäköisesti tulossa lisää. Muutama asia jää hieman kesken tai arvailujen varaan...Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-18115733747237693632012-03-27T10:58:00.001+03:002012-03-27T10:58:24.667+03:00Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian<a href="http://3.bp.blogspot.com/-hIBXp6XLzZM/T3FxyM4nkuI/AAAAAAAAAJ4/n74glnYEM0s/s1600/Unenpaastaja_Florian.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="http://3.bp.blogspot.com/-hIBXp6XLzZM/T3FxyM4nkuI/AAAAAAAAAJ4/n74glnYEM0s/s200/Unenpaastaja_Florian.jpg" width="146" /></a>"Huh. Olihan kirja. Mitähän <i>tuosta</i> nyt sitten sanoisi." Tuo tuli ensimmäisenä mieleen, kun olin sulkenut takakannen tämänkertaisesta lukukokemuksesta, Jani Saxellin <i>Unenpäästäjä Florianista</i>. Teoksessa kerrottiin niin paljon ja niin monesta eri asiasta, että yhtenäisen kuvan saamiseen meni hetki.<br />
<br />
<i>Unenpäästäjä Florian</i> esittää eräänlaisen tulevaisuus-skenaarion, tai rinnakkaistodellisuuden. Siinä ihmiset ovat kadottamassa kykynsä nähdä unta. Se aiheuttaa stressiä ja monia muita oireita, joihin he hakevat helpotusta unenpäästäjiltä. Heitä ei ole montaa jäljellä, sillä heidän toimintaansa pidetään huijauksena ja heitä vainotaan. Euroopan johtajisto ei näet ole hyväksynyt univajeen olemassaoloa.<br />
<br />
Florian on Romanian romani. Eli niitä samoja tyyppejä, joita taas kelien lämpenemisen jälkeen ilmestyy Helsingin kaduille kerjäämään. Hän ei kuitenkaan ole kerjäläinen, vaan hyvin toimeentuleva puoskari, unenpäästäjä. Hän on paennut menneisyyttään ja vainoja Helsinkiin, jossa hän pitää yksityistä unipraktiikkansa ravintoloissa ja wc-tiloissa ympäri Helsinkiä. Asiakkaina käy niin johtajia, poliiseja kuin romaneitakin. Perusjuoni on loppuhuipennusta vaille tämä, mutta kirja sisältää niin paljon muuta, että sen koko juonta on mahdoton kuvata.<br />
<br />
Juoni rönsyilee luvattoman paljon. Se etenee hitaasti, kun kirjoittaja kertaa välillä unenpäästäjän asiakkaiden historiaa ja unia, sekä Florianin omaa lähimenneisyyttä Ceausescun Romaniassa. Alussa tämä oli häiritsevää, mutta puolivälin lähestyessä luin mielenkiinnolla pienetkin poikkeamat. Tämä tekstin rönsyily toi hyvin paljon mieleeni aikaisemmin paljon kritisoimani kirjan, Ray Lorigan <a href="http://puolisilma.blogspot.com/2012/01/ray-loriga-tokio-ei-valita-meista-enaa.html" target="_blank">Tokio ei välitä meistä enää</a>. Tässä kirjassa kuitenkin on paljon sellaista, mikä minulle on tuttua, toisin kuin edellä mainitussa.<br />
<br />
Teos on periaatteessa puolustuspuhe romaneista ja heidän kulttuuristaan. Se esittää heidät väärinymmärrettynä ihmisryhmänä, joka yrittää pitää identiteettinsä ja kulttuurinsa erillään muista. Kirjassa käsitellään heidän osallistumistaan Suomen talvi- ja jatkosotiin, vaihetta jolloin he asuivat pienessä hökkelikylässä Helsingissä, sekä sitä kun heidät 'pakko'siirrettiin ympäri Suomea. Lisäksi heidän laajempi historiansa aina Intiasta lähdöstä saakka käsitellään.<br />
<br />
Se ei ole kuitenkaan kirjan ainoa teema. Kirjailija tuo korostetusti esiin monta nykyajan ongelmaa. On huumeet, maahanmuutto, romanikerjäläiset, ulkomaalaisten tekemät väkivaltarikokset yms. Eli ymmärtänette, että kirjaa on pakko lukea hyvin intensiivisesti, että pysyy kärryillä mistä puhutaan. Osan mielestäni olisi voinut jättää poiskin, säästää vaikka seuraavaan kirjaan. Lisäksi nykyajasta sivutaan mm. suomi24:n keskustelupalstaa sekä Uuden Suomen blogisteja, jotka ryhmittäytyvät asemiin tilanteen niin vaatiessa :)<br />
<br />
Kaikenkaikkiaan, teos menee neutraaliin minun mittarissani. Sekavan kerronan ja täysien lauseiden takia se on erittäin vaikea luettava minun koulutuksellani, mutta siinä käydään niin hienosti läpi romanien historiaa, että niistä kohdista on pakko tykätä. <br />
<br />
<br />Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-75451761010668518132012-03-24T23:58:00.000+02:002012-03-24T23:58:45.223+02:00Novelliarvio: Seppo Kallio, Lottovoittajien laakso<a href="http://4.bp.blogspot.com/-ngvErKiliSI/T25CLeNZhGI/AAAAAAAAAJw/d8s8zcAPAt8/s1600/urs_harmaa.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://4.bp.blogspot.com/-ngvErKiliSI/T25CLeNZhGI/AAAAAAAAAJw/d8s8zcAPAt8/s1600/urs_harmaa.png" /></a>Työ vapauttaa, uskoisin näin. <br />
<br />
Lupasin aikaisemmassa novellikokoelma-arvion yhteydessä että ottaisin jonkun novellin, ja arvioisin sen kunnolla. Löysin yhden mielenkiintoisen, tähän tarkoitukseen sopivan novellin <a href="http://urs.fi/index.php" target="_blank">URS:n</a> novelliantologiasta, Harmaa antologia. Antologian voi ladata luettavaksi <a href="http://urs.fi/index.php?c=pub" target="_blank">täältä.</a><br />
<br />
Novellin on kirjoittanut Seppo Kallio, josta en googlettamallakaan löytänyt mitään lisätietoja. Uusi tuttavuus minulle, siis.<br />
<br />
Tekstin nimi, Lottovoittajien laakso, ei kertonut minulle oikeastaan mitään. Novelliantologia koostuu dystopiakuvauksista, joten arvelin sen kertovan lottovoittajista, jotka ovat jääneet Suurten Mullistusten jälkeen henkiin, ja asuttavat jotain laaksoa ;) No, olettamukseni osoittautui vääräksi.<br />
<br />
Novellin juoni on lyhyestä kaunis. Ihmiset, joita kutsutaan pelkkinä kolminumeroisina lukuina, tekevät heidän mielestään tärkeältä tuntuvaa työtä aavikolla. He murskaavat kiviä ja jaottelevat siitä tulevat hiekanjyvät kahteen eri pinoon. Toiseen mustat ja toiseen valkoiset. Simppeliä. Tai olisi, jos kasojen ei tarvitsisi olla kuution muotoisia.<br />
<br />
Kirjoittaja on nimennyt päähenkilönsä kolminumeroisina lukuina. Tämä harhautti minut pitämään tätä novellia robottisatuna, joka varmasti oli kirjoittajan ajatuskin. Novelli kun selkeästi parodisoi nykyihmisen työntekoa ja sen tarpeellisuutta. Teksti on lähes pelkästään ihmisten välistä keskustelua, joten ympäristön kuvausta tai ihmisten ajatuksia ei juuri käsitellä. Novelli kuitenkin toimii loistavasti näin. Tekstin tyyli on ikäänkuin toteavaa, joka tuo parodian hyvin esille.<br />
<br />
En tiedä, löysinkö tekstistä kaikki viittaukset työelämän vääristyneestä luonteesta, mutta minusta se kuvasi hyvin keskimääräistä suomalaista työntekijää. Tunnollinen työntekijä, joka ajattelee firman parasta aina. Vaikka työ tuntuisi täysin turhalta eikä tuloksia ole nähtävissä, merkitsee se kuitenkin enemmän kuin pelkkä raha. Työtä voidaan tehdä vaikka ilmaiseksi ylitöinä, kunhan vain saadaa johtaja tyytyväiseksi.<br />
<br />
Mielenkiintoni juonta kohtaan pysyi hyvänä, kun peilasin kokoajan tekstiä todelliseen elämään ja työntekoon. Henkilöhahmot olivat karikatyyrejä todellisista työntekijöistä, sieltä löytyy tunnollinen työntekijä, mukana kulkeva epäröijä ja työpaikan laiskimus, joka yrittää tehdä kaiken mahdollisimman helposti. Sen kuitenkaan aina onnistumatta... Ja lopuksi vielä pomo, jolle viivan alle jäävä positiivinen lukema merkitsee samaa kuin hyvinvoiva työyhteisö.<br />
<br />
Loppu ei miellyttänyt minua. Olisin odottanut jotain vähän dramaattisempaa käännettä. Ihmiset eivät tuntuneet oppivan mitään, vaikka viimeisen keskustelun olisi voinut olettaa olevan sarkasmia. Mutta kyllä ne taisivat olla tosissaan. Ehkä kirjoittaja haluaa tuollakin peilata todellisuutta.<br />
<br />
Lukekaapa, ja kommentoikaa. Mitä itse piditte?Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-79488608927174378852012-03-24T14:59:00.000+02:002012-03-24T15:22:48.332+02:00Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka<br />
<div class="MsoNormal">
</div>
<div class="MsoNormal">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-6FsLPMwSlos/T23DKwi8OuI/AAAAAAAAAJo/PCkICaFk9lg/s1600/kohtalon_miekka.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="http://1.bp.blogspot.com/-6FsLPMwSlos/T23DKwi8OuI/AAAAAAAAAJo/PCkICaFk9lg/s1600/kohtalon_miekka.jpg" /></a>Noiturin seikkailut jatkuvat. Witcher -kirjasarjan toinen
osa jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Jotain on kuitenkin muttunut, niin
tyylillisesti kuin päähenkilöissä.</div>
<div class="MsoNormal">
</div>
<div class="MsoNormal">
Noituri Geralt Rivialainen taistelee jälleen tuhoten hirviön
toisensa perään. Tällä kertaa hirviöt eivät kuitenkaan nouse pääosaan, sillä
Sapkowski kiinnittää suurimman huomionsa
Noituriin itseensä.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Muutama hirviö kuitenkin kohtaa loppunsa noiturin miekasta.
Siitä saavat osansa niin jätekasassa majaansa pitävä öttiäinen, kuin
merenpohjassa elävän kansan asukit. Edellisestä kirjasta tuttu sankarin
ylivoima on nyt poissa. Noituri haavoittuu useampaan otteeseen ja joutuu
muiden, jopa runopoika Valvatin autettavaksi. Hän käyttää rohtojaan pitämään kipua loitolla,
ja näkee harhoja menneisyydestään.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Aikaisemmasta kirjasta tuttuja lastensatu-viittauksia en
tästä teoksesta löytänyt kuin pienen merenneidon. Se ei tietenkään tarkoita
ettei niitä olisi, sillä en varmasti tunne kaikkia satuja mitä puolalaiset.
Oikeastaan tuo oli elementti, jota jäin kaipaamaan.</div>
<div class="MsoNormal">
</div>
<div class="MsoNormal">
Teoksen kieli on rikasta. Siinä vilahtelee vinon huumorin
pilkahduksia ja esimerkiksi dryadien metsän kuvaus on hieno. Hieno, mutta
kuitenkin samalla raaka. Aikaisemmassa kirjassa pitämistäni käännössanoista ei nyt jäänyt mieleen yhtäkään.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Kohtalon miekka </i>pureutuu syvälle Noiturin mielenliikkeisiin.
Sankari onkin erilainen kuin muut kaltaisensa. Hän tuntee. Tuo ominaisuus ei mitenkään
helpota hänen töitään, nimittäin suurin osa tässä kirjassa tapaamistamme
hirviöistä ei mahdu hänen hirviö-käsitteensä sisään. Tästä seuraa erilaisia
konflikteja, kun normaalit ihmiset eivät tällaista moraalikäsitystä ymmärrä.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Kirjassa syvennetään myös noiturin kumppaneiden elämää.
Valvatti osoittautuukin aivan erilaiseksi mitä ensimmäisestä kirjasta sai
kuvan, samoin suhde velhoon on muuttunut. Mukaan tulee myös uusi henkilö, pieni
orpotyttö-prinsessa. Jota varmaan tavataan myöhemminkin.</div>
<div class="MsoNormal">
<i><br /></i></div>
<div class="MsoNormal">
<i>Viimeinen toivomus</i> oli ikään kuin hätäisesti kokoonkursittu
kasa novelleja, mutta tässä kirjassa tyyli muuttui. Juoni etenee ajallisesti
normaaliin suuntaan, ja eri seikkailuissa palataan keskusteluissa vanhoihin tapahtumiin ja
puheisiin. Tämä oli mielestäni
huomattavasti mukavampaa luettavaa kuin ensimmäinen kirja, juurikin tästä
syystä. Samoin Järjen Ääni –välikirjoitukset
ovat poissa, mikä on pelkästään hyväksi.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Odotan innolla seuraavaa teosta, mikäli sellainen on
tulossa.</div>
<div class="MsoNormal">
<br /></div>
<div class="MsoNormal">
Kohtalon miekasta on blogannut ainakin <a href="http://kirjamieli.blogspot.com/2012/01/andrzej-sapkowski-kohtalon-miekka.html" target="_blank">Marjis </a><a href="http://morrenmaailma.blogspot.com/2011/10/andrzej-sapkowski-kohtalon-miekka-1993.html" target="_blank">Morre</a> <a href="http://taikakirjaimet.vuodatus.net/blog/3042259" target="_blank">Raija</a> ja <a href="http://bookingitsomemore.blogspot.com/2012/02/kohtalon-miekka-noituri-2.html" target="_blank">Booksy</a></div>Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3685424067051821637.post-1859368275466314432012-03-18T01:23:00.001+02:002012-03-18T01:23:19.253+02:00Novellikokoelman arviointia (Usvazine 01/12)<a href="http://2.bp.blogspot.com/-m95gKauJLhk/T2Ubx9ByxGI/AAAAAAAAAJg/EnQVS0d0D_E/s1600/usva.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="http://2.bp.blogspot.com/-m95gKauJLhk/T2Ubx9ByxGI/AAAAAAAAAJg/EnQVS0d0D_E/s200/usva.jpg" width="141" /></a>Olen viimeaikoina tutustunut suomalaiseen spefi-kirjoittamiseen, lähinnä novellien muodossa. Olen yllättynyt, kuinka hyviä tekstejä ja lupaavia kirjoittajia meiltä löytyy ihan omasta takaa. Perinteiset kustannusyhtiöt tuntuvat kovin niukasti julkaisevan novellikokoelmia, ja jos julkaisevatkin, ne ovat useimmiten ulkomaisten jo kannuksensa ansainneiden kirjoittajien tekosia. Ei niissä tietenkään mitään vikaa ole, mutta mielelläni lukisin enemmän myös kotimaisia kirjoittajia.<br />
<br />
Ajattelin ottaa arvioinnin kohteeksi yhden tämän lajin novellikokoelmista, verkkolehti <a href="http://usvazine.wordpress.com/" target="_blank">Usvan</a> viimeisimmän numeron (01/12). Käyn kaikki novellit läpi ja arvioin jokaista hiukan. Kuvailen myös novellin juonta, pyrin muutamalla virkkeellä kattamaan koko juonen spoilaamatta kuitenkaan.<br />
<br />
Mikäli arviointiani erehtyy lukemaan joku kirjoittajista, pyydän että ette pahastu kritiikistäni. Nämä ovat vain minun mielipiteitäni. Eli ihmisen, joka pitää sellaisesta roskasta kuin Stephen King. Eikä ole opiskellut päivääkään lukemista saati kirjoittamista. Kateellisen puhetta siis. ;)<br />
<br />
Lehti on ladattavissa osoitteesta: <a href="http://usvazine.net/usvazine112.pdf">http://usvazine.net/usvazine112.pdf</a><br />
<br />
<br />
Avatessani pdf-tiedoston silmieni eteen ilmestyy tulinen Feenix-lintu nousemassa tuhkasta. Vaikka en kuvataiteesta ymmärrä sen enempää kuin hienosta kirjallisuudestakaan, tässä on jotain kaunista. Musta ja kellertävänoranssi sopivat hyvin yhteen, kysykää vaikka saksalaisilta.<br />
<br />
Selatessani lehteä läpi, huomaan että jokaisen tekstin edellä on kuva. Oletettavasti kuvien on tarkoitus kuvata kyseistä novellia. Mielestäni kuvat antavat huolitellun ja panostetun ilmeen lehdykälle. Ei mikään hätäisesti kokoonkursittu. Ja sitten teksteihin:<br />
<br />
<b>Pääkirjoitus</b><br />
<br />
Lehden aloittaa pääkirjoitus. Kirjoituksessa käsitellään suomen spefi-kentän tilannetta viimevuodelta, sekä kerrataan Usvan lähihistoriaa. En takerru tekstin muotoseikkoihin, sillä sitä ei varmaankaan ole tarkoitettu kaunokirjalliseksi tekstiksi ;)<br />
<br />
<br />
<b>J.S. Meresmaa: Puhtaan lumen aikaan</b><br />
<br />
<i>Juoni:</i> Vanha mies katuu tekoaan jota on kuitenkin mahdoton saada tekemättömäksi. Päällimmäisenä huolena kuitenkin kaivon veden puhtaus<br />
<br />
Liian paljon kuvailevaa tekstiä, tuntuu kuin kirjoittaja olisi yrittänyt kuvata tekstillään kaiken mahdollisen päähenkilön mielenliikkeistä ympäristöön ja menneisiin tapahtumiin. En saanut kiinni siitä punaisesta langasta, jota aina niin mielelläni seuraan tekstiä lukiessani.<br />
<br />
Juoni sinänsä mielenkiintoinen, pohtivammalle lukijalle varmasti mieluisa.<br />
<br />
<br />
<br />
<b>Christine Thorel: Sydänmetsä</b><br />
<br />
<i>Juoni:</i> Orpotyttö hakee kielletystä metsästä karitsansydämen kokoisen hedelmän ja tarjoilee sen nykyisin valtaapitäville sukulaisilleen.<br />
<br />
Hakumatka kattaa 4/5 osaa novellista. Lopun käänne selvisi kyllä jo ensimmäisen sivun puolivälissä. En oikein päässyt selville, mikä oli novellin motiivi. Ehkä se oli sitten se vanha tuttu, paha saa aina palkkansa.<br />
<br />
Hedelmän valinnassa auttaneet eläimet olivat hyvä lisä tarinaan. Kirjoitustapa kaunista ja melko suoraviivaista, vain juoni ontuu. Minusta. Lastensatuna mainio.<br />
<br />
<br />
<br />
<b>Tuomas Saloranta: Joku sytytti kynttilän</b><br />
<br />
<br />
<i>Juoni:</i> Mies haluaa kostaa läheistään kohtaan tehdyn vääryyden. Tai haluaa ja haluaa...<br />
<br />
Teksti hyppelee paikasta ja ajasta toiseen sekavasti. Alussa olin eksyksissä, mikä osa tarinasta on unta, mikä mielikuvitusta ja mikä totta. Lopussa vasta kaikki selviää. Se varmaan novellien tarkoituskin perimmältään on. Vasta toisella lukemisella useampi ensin sekava kohta aukeni. Tämä oikeasti kannattaa lukaista kahteen kertaan. Eli kahden kerran lukemisen jälkeen olen mieltynyt juoneen.<br />
<br />
Novellissa on kauhun elementtejä runsaasti mukana.<br />
<br />
Lauseet lyhyitä, kappaleet lyhyitä. Tekevät tekstistä pätkivää. Liiankin pelkistettyä, ei juuri kuvailua.<br />
<br />
<br />
<b><br />Anne-Mari Halonen: Adisan talo</b><br />
<i><br />Juoni:</i> Tyttö kostaa kärsimänsä vääryyden melko raa'asti<br />
<br />
Lyhyt, mukava teksti. Lauseet yksinkertaisia, lapsenomaisia ja toteavia. Ehkä hieman töksähtelevää kerrontaa. Juoni raaka. <br />
<br />
En tiedä minkälaiset sormet ovat, kun ne ovat iloiset. Siis muutakuin iloiset.<br />
<br />
<br />
<b><br />Anne-Mari Halonen: Paskajalkakissa</b><br />
<i><br /></i><br />
<i>Juoni: </i>Kissa kostaa jotain, jota en ihan ymmärtänyt.<br />
<br />
Humoristinen ja lupaava alku, lopun varmaan olisi tarkoitus selventää juonta, mutta se päinvastoin sekoitti minut.<br />
<br />
Lapsenomainen ja toteava kirjoitustapa pysyy samanlaisena kuin edellisessä novellissa.<br />
<br />
Olen kuullut saapasjalkakissasta. Olen varmaan joskus myös lukenut sen sadun, tosin yksityiskohdat ovat painuneet jo sinne, minne kaikki hyvät lapsuusmuistot menevät. Varmasti pitäisi tuntea se satu, ennenkuin tästä saa mitään irti. Minä en saanut.<br />
<br />
<br />
<b><br /></b><br />
<b>Anne-Mari Halonen: Joululahja</b><br />
<br />
<i>Juoni:</i> Harhautunut kuusenhakija tuo palatessa mukanaan lahjan<br />
<br />
Hieno novelli. Huomattavasti parempi kuin kaksi aikaisempaa. Talvisen ympäristön kuvaus kaunista, päähenkilöt helposti sisäistettävissä. Klassinen joulutarina, jossa mukana myös pieni ripaus kauhua.<br />
<br />
Jäi hyvä maku kirjoittajasta, vaikka aikaisemmat eivät ihan pystyneet miellyttämään minua.<br />
<br />
<br />
<b><br /></b><br />
<b>Heikki Hietala: Lähettäjät</b><br />
<br />
<i>Juoni:</i> Toisen maailmansodan aikaan sijoittuva karu enkelinovelli<br />
<br />
Yliluonnollisia olentoja, joilta puuttuu ihmisille monesti rasitteena oleva empatia.<br />
<br />
Kieli on suorapuheista ja vähemmän kuvailevaa. Karulla tavalla humoristinen. Tosin tätä novellia lukiessa kiinnitin vähemmän huomiota kieleen, sillä juoni imaisee mukaansa tehokkaasti. Ehdottomasti tähänastisista paras novelli. Lisää tällaista.<br />
<br />
<br />
<b><br /></b><br />
<b>Marika Riikonen: Ryöstäjät</b><br />
<i><br /></i><br />
<i>Juoni:</i> Rötöstelijäpojat haluavat pitää vähän hauskaa ja varastella toisten omaisuutta. Loputtomasti.<br />
<br />
Tarinan perusjuoni lähes vastaava kuin aikaisempi novelli (Joku sytytti kynttilän). Hämmästyttävän vastaava. En tiedä johtuiko siitä se, että arvasin lopun jo kun talon omistaja ilmestyi.<br />
<br />
Taitavasti kirjoitettu teksti. Vaikka tapahtumat etenivät suhteellisen hitaasti, pysyi tarinan tempo kokoajan samanlaisena. Mukava kummitustarina, jossa aivan loppu jää hieman vaivaamaan.<br />
<br />
<b><br /></b><br />
<b>Katri Alatalo: Ei poikasi ole kuollut</b><br />
<br />
<i>Juoni:</i> Kuolleista palaamalla herätetään jotain, mitä ei ehkä olisi kannattanut herättää.<br />
<br />
Kauhun tuntua on kai tähän yritetty saada, mutta minua teksti ei kyllä kauhistuttanut. Ihmiset ihmisenkaltaisia, normaaliin maailmaan en huomaa muuta eroa kuin kaksi kuuta.<br />
<br />
Hieman pitkitetyn tuntuinen alku, teksti kuitenkin miellyttävää ja sujuvaa. Lopun osalta juoni vähän onnahtaa, ainakaan minulle ei ollut ihan selvää mitä tarkalleenottaen tapahtui. Olisiko kaikkien heränneiden pitänyt ottaa heti nirri itseltään? Ehkä joku voisi selventää, jäi vaivaamaan.<br />
<br />
-----------------------------------------------------------------------------<br />
<br />
<br />
Kaikenkaikkiaan, miellyttävä lukukokemus. Suosittelen ehdottomasti. Jokaisen pitäisi tutustua mahdollisiin tuleviin huippunimiimme :) Taidan myöhemmin arvioida jonkun novellin yksityiskohtaisemmin.Johnnyhttp://www.blogger.com/profile/07586858543689592104noreply@blogger.com6