Andrzej Sapkowski: Haltiain verta

Andrzej (hieno nimi, tulikohan tällä kertaa oikein?) jatkaa kohtalon miekan viitoittamaa tietä uudella romaanillaan: Haltiain verta. Ylivoimaiset refleksit, kestävyyden ja taidot omistava Noituri sysätään sivuun, ja pääosaa esittääkin aikaisemmassa teoksessa pelastettu prinsessa-pikkutyttö, jota myös Kohtaloksi kutsutaan. Railakkaat seikkailut ja kepeä dialogi sen sijaan jatkuvat, ja saavat lukijan muutamassa kohtaa jopa hymähtämään ääneen.

Haltiain verta kertoo pienen tytön kasvutarinan. Se seuraa prinsessan matkaa ja koulutusta niin taistelu- kuin velhotaidoissa. Sujuvasti teksti siirtyy Noitureiden synkästä ja salaisesta koulutuspaikasta aikaisemmista kirjoista tuttuun rauhan tyyssijaan, papitarten temppeliin. Välissä käydään myös maantiellä, mistä ei tietenkään puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tytön ohella seurataan välillä myös Geralt Noituria, joka kuitenkin aikaisemmista kirjoista poiketen vetäytyy jonnekin taka-alalle ja hänen synkkyytensä on silmiinpistävää. Kirjassa ei taideta loppujen lopuksi nitistää enää yhtään hirviötä, vaan lukijan mielenkiintoa yritetään pitää yllä lapsen kehityksessä ja Witcher-maailman historialla. Ja minun osaltani se kyllä toimi.

Kirjan tyyli on jotenkin odottava. Tarina ei oikeastaan juurikaan etene, vaan tämä teksti on selvästi johdatusta johonkin tulevaan. Siitä tulevasta annetaan kyllä viittauksia ja uninäkyjä, mutta se kuitenkin jää hämärän peittoon. Kirjan voi tietenkin lukea sellaisenaankin, mutta minusta se on ehdottomasti osa suurempaa kokonaisuutta ja se pitää lukea aikaisempien kirjojen jälkeen. Se syventää monessa kohtaa aikaisempia tapahtumia ja historiaa, sekä selventää Noiturin suhdekiermuroita. Myös Valvatti saa osansa. Tämän teoksen mukaan trubaduuri onkin arvostettu ja ylistetty soittoniekka, jonka laulut ja tarinat ovat kuuluja koko valtakunnassa. Taisi hän jopa pitää luentoja jossain koulussakin.

Olen huomaavinani tässä teoksessa viittauksia rasismiin ja siihen liittyviin seikkoihin. Kirja ei kuitenkaan moralisoi, vaan pyrkii herättämään ajatuksia puolesta ja vastaan. Kyllä, myös puolesta. Näin minusta, sanokaa joku muu joka olette teoksen lukenut, löydättekö samanlaista ajattelua?

Kartat puuttuvat kokonaan. Olisin kaivannut jossain vaiheessa jonkinlaista yleiskarttaa, jotta olisin voinut hahmottaa sotaa käyvien maiden rajoja ja sijainteja. Tekstistä on erittäin vaikea ottaa selvää, mistä ilmansuunnasta kukakin on kotoisin, ja mistä hyökkäjä on tulossa. Enkä ole sen tyyppinen lukija että palaisin taaksepäin etsiäkseni joitain yhtymäkohtia ja piirtääkseni mielessäni kartan. Minä luen vain yhteen suuntaan. Eteenpäin.

Miellyttävä lukukokemus. Sapkowski on parhaimmillaan nokkelissa sanaparsissa ja älykkäissä, piikittelevissä keskusteluissa.