"Kaukana yrttitarhasta on se Eeden, jonka scifi-mestari Stanislaw Lem loihtii esiin tässä romaanissa.
Viisi eri tieteenalojen edustajaa, Koordinaattori, Kyberneetikko, Insinööri, Fyysikko ja Tohtori joutuvat avaruusaluksineen Eeden-planeetan ilmakehän häntään, joka kiepauttaa heidät saaliinaan syvälle planeetan sisään, maaperään, josta heidän on kaivauduttava ulos."
Sci-Fi -haasteen toisena kirjana päätin lukea jotain vähän vanhempaa ja turvallisempaa surrealistisen sekoilun, Troikan jälkeen. Näinpä käteen osui kirjastosta Stanislaw Lemin Eeden. Olen aikaisemmin lukenut osia Lemin tuotannosta, mutta Eeden on jäänyt lukematta syystä tai toisesta.
Teos on julkaistu 1959, joten mielestäni tämä kuuluu haasteen kohtaan 5: "Science Fictionin moderni klassikko". Joku voi olla tuosta klassikosta eri mieltä, kuten classics ja wikipediakin on, mutta täällä meillä on mielipiteen vapaus, olkaa sitten väärää mieltä.
Kuusi eri alan asiantuntijaa tipahtaa uteliaisuuttaan vieraan planeetan pinnalle. Kyseessä on onnettomuus, sillä raketti kaivaa itsensä osittain planeetan pinnan alle ja hajoaa. Alkaa Kuusikon korjaus-operaatio sekä planeetan tutkimisretket, jotka suuntautuvat ilmansuuntien mukaan lähiympärisöön. Alku on vaivalloista, mutta kun korjaus-operaatiot etenevät, he saavat käyttöönsä erilaisia apuvälineitä. Eikä alkuasukas-kohtaamisiltakaan vältytä.
Juoni tuntui aluksi kököltä, ja sisälsi paljon ongelmakohtia. Ensimmäiset 150 sivua Lem kuvailee monisanaisesti ja esimerkkejä hakien vieraan planeetan ympäristöä, kasvistoa ja eläimistöä. Avaruusalus (jota kirjassa muuten nimitetään raketiksi), törmää planeetan pintaan niin kovalla vauhdilla että kaivautuu maaperään, mutta matkustajat ja suuri osa laitteista pysyy kuitenkin ehjinä. Ihmiset pysyvät oudon tyyninä ja tarkastelevat koko kirjan ajan tapahtumia rationaalisesti, ikäänkuin ulkopuolisina. Matkustajista vain yhden oikea nimi paljastuu, muita nimitetään ammattinsa mukaan, Insinööri, Kemisti, Fyysikko, Koordinaattori, Kyberneetikko ja Tohtori. Näistä jokaista voisi analysoida esseen verran, mutta jääköön se nyt tällä kertaa.
Löytyy teoksesta paljon hyvääkin. Tulevaisuuden teknologiaa ounastelevia oivalluksia, satumaista luontoa ja oletettujen alkuasukkaiden kanssa käytävät onnahtelevat kommunikointiyritykset. Ensimmäinen sähköntuotantoon tarkoitettu ydinvoimala käynnistettiin vasta 1954, mutta Lem käyttää ydinvoimaa sujuvasti avaruusraketin polttoaineena jo 1959. Kirjassa ydinvoiman vaaratkin olivat jo hyvin tiedossa, varmaankin kiitos Hiroshiman ja Nagasakin. Juonikin imaisee mukaansa kun Lem pääsee ohi ympäristön monisanaisesta kuvaamisestaan.
Mielestäni en sijoittanut tätä turhaan klassikoiden listalle. Teos herättää paljon ajatuksia ja yhteiskunnallistakin pohdintaa. Lem käsittelee useampaakin yhteiskuntamallia sankareidensa ajatusten kautta.
Pidän joskus pienten virheiden etsimisestä. Kirjan takakannessa ja tämän tekstin insertissä on perustavanlaatuinen virhe. Matkustajia on kuusi.
