Olen aina tietoisesti pyrkinyt karttamaan suomalaisia kirjailijoita. Lisäksi suosikkikirjailijani ovat aina olleet miehiä. Näistä lähtökohdista lähdin tutustumaan Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan. Kirja on kuitenkin voittanut Teoksen fantasia ja scifi -aiheisen kilpailun, joten mielenkiintoni teosta kohtaan oli kova. Aikaisemmasta lukukokemuksesta johtuen (Lorigan kirjasta) käsitykseni raatien palkitsemista kirjoista ei ollut hurraava, mutta kuinkas sitten kävikään…Teemestarit elävät maailmassa, jossa ilmaston lämpenemisen ja öljyn loppumisen seurauksena on vaivuttu Hämärän ajan jälkeiseen taantumuksen aikaan. Suurin osa entisaikojen teknologiasta on kadonnut tai unohdettu. Talvea ei ole, vesi on loppumassa ja kiinalainen invaasio totta. Elämän eliksiirin käyttöä ja jakelua valvoo armeija, joka käyttää valtaansa kiristykseen ja manipulointiin.
Sankaritar, nuori teemestari-tyttö, pitää yllä vanhoja perinteitä teen tarjoiluineen ja kohteliaine käyttäytymisineen. Läheisten ihmisten hätä ja puute kuitenkin saavat tytön pohtimaan omaansa ja muiden ihmisten ahneutta ja itsekkyyttä.
Tarina pakottaa lukijan ajattelemaan tulevaisuutta realistisesti. Nyt ei lennellä tähtien välissä sukupolvialuksilla, eikä asuteta uusia siirtokuntia paratiisimaisille planeetoille. Ehkä kaikki ei mene tulevaisuudessa niin kuin toivomme. Mitä jos öljy loppuu ja viimeisistä tipoista käydään tuhoavaa sotaa nykyaikaisilla aseilla? Entä jos toinen sodan aihe on vesi? Voisiko vesi olla tulevaisuudessa ainoa arvokas asia - elementti jonka omistaja ratkaisee muiden ihmisten elämän ja kuoleman.
Kiinalaisen kulttuurin yhdistäminen vanhasuomalaisiin tapoihin itkijänaisineen toimii hyvin. Taolaisuus teenjuonteineen ja kumarruksineen kun istuu erinomaisesti tämän peräpohjolan mentaliteettiin. Itärannan käyttämä kieli on jotenkin pehmeää ja sulavaa, jotenkin kiinalaista. Vaikea uskoa tämän olevan kirjailijan esikoisteos. Tarina tempaisee mukaansa tehokkaasti, mutta silti pysäyttää välillä ajattelemaan. Kirjailija saa henkilönsä tuntumaan inhimillisiltä.
Ja sitten kritiikkiä. Päähenkilöiden naiivi ja osittain lapsellinen keskustelu sai minut kääntämään sivua nopeasti. Samoin välillä pisti esiin nuortenkirjamainen yksinkertaistaminen sankarittarien mielipiteissä ja ajatuksissa. Lisäksi muutaman ensimmäisen sivun hidas ja kuvaileva tyyli saattaa saada jonkun jättämään teoksen kesken ennen alkamistaan, tosin kun juoni alkaa kulkea, se vie kyllä mukanaan loppuun asti. Niin, ja loppu oli… Mielenkiintoinen.
Pidin, ja suosittelen ehdottomasti. Suomalaisia hyviä kirjailijoita ei todellakaan ole liikaa. Tässä teille yksi.
PS. Onneksi päätin jättää tällä(kin) kertaa kilpailuun osallistumiseni väliin. Tätä tarinaa olisi ollut kyllä vaikea voittaa.:)
