Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi

Kuuntelin Jukka Viikilän teoksen automatkalla. Pituus oli muutama tunti, joten se sujui helposti yhdeltä istumalta. Kun kyseessä on äänikirja, kovin syvällistä analyysiä teoksesta on melko hankala tehdä. Tykkään kirja-pohdintojani tehdessä vielä kertaalleen selailla kirjaa ja etsiä joitain kohtia siitä lukeakseni ne uudelleen. Tällaisessa tapauksessa se on melko mahdotonta, joten huonon muistini varassa mennään.

Suomalainen vuosi on eräänlainen kokoelma ajatuksia tahi kolumneja. Osa niistä on lyhyitä, varmaankin kirjamuodossa puolen sivun mittaisia. Osa taas pidempiä, mutta ei kymmentä sivua enempää. Tässä yksi syy, miksi suosittelisin lukemaan tämän, kuuntelu oli hiukan hankalaa. Nämä tekstipätkät vaatisivat hetkeksi pysähtymistä, ehkä uudellenlukua että ymmärtäisi mitä oli juuri lukenut. Ajatelmat on koottu löyhästi kirjan nimestäkin pääteltävissä olevaan vuodenkierron mukaan. Lähtien keväästä, päättyen lopputalveen. Mikään muu seikka näitä ajatuksia ei toisiinsa sido, jos ei oteta huomioon tyylilajia ja huumoria.

Huumoria näistä tosiaan löytyy. Ajatukset on hauskoja, hätkähdyttäviä, ja mielenkiintoisia. Useampaan kertaan tuli mieleen että voiko tämän tosiaan näinkin nähdä? Kirja muistutti monilta osin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa, vaikkakin teemat olivat kovin toisenlaisia. Tämän teoksen teemat käsittelevät normaalia arkea miellyttävän pehmeästi, tässä ei todellakaan hyökätä mitään eikä ketään vastaan. Kuunnellessa tuli hyvä mieli.

Minusta kirja ei ole oikein sopiva muoto tällaisille teksteille. Yksittäiset loistavat huomiot eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Jos tuntisin kirjailijan, olisinkin ehdottomasti suositellut hänelle tarjota näitä tekstejä jonkun lehden pakinoiksi. Yksi pakina päivässä olisi varmasti saanut lehdenlukijoiden suosion. Tosin nykyään tuntuu lehtien pakinat käsittelevän vain poliittisia tai yhteiskunnallisia kipukohtia, harvoin niissä levitetään hyvää mieltä. Ehkä se jotenkin kuvaa nykyaikaa.

Nostan vielä esille oman suosikkini ajatelmista, 50km kävelijöistä ja niiden katsojista. Kuinka tuon lajin harrastajien täytyy olla suurenmoisia ajattelijoita, ja loppukoukkuna vielä että suurimpia ajattelijoita ovat penkkiurheilijat, jotka tuota lajia seuraavat. Monta hyvää mietintöä oli myös autoista ja liikenteestä. Usein näissä teksteissä oli jonkunlainen loppukaneetti, joka joko käänsi koko asetelman nurinniskoin, tai antoi rutkasti uutta näkökulmaa normaaliin tilanteeseen.

Suosittelen lukemaan teoksen, teksti on miellyttävän sujuvaa ja helppoa, sisältö ehkä vaatii vähän työstämistä aivoilta.