Jukka M. Heikkilä: Germania

Historialliseen faktaan perustuvien viihteellisten jännitysromaanien ystävänä on ihme, että en aikaisemmin ole törmännyt Jukka M. Heikkilän teoksiin. Ehkä se kertoo tämän tyyppisten kirjojen markkinoinnin laajuudesta jotain. En tiedä. Nyt kuitenkin olen avannut tämänkin oven, ja seikkailu voi alkaa.


Hukattua kaupunkia etsimässä

Germania kertoo ajanlaskumme alun aikaisesta roomalaisesta arkkitehdista, joka pakkovärvätään mukaan roomalaissotilaiden harharetkille etsimään kadonnutta kaupunkiaan keskeltä vihollisten, germaanien alueita. Kaupungista on vain hiljaisia huhuja, vanha kaupunkikellon kuva sekä joesta ongitun, kuolevan sotilaan kertomus. Oletukset hengissä selviämisestä eivät ole järin korkeat.

Mukaan matkaan lähtee myös itsensä keisarin henkivartiokaartin komentaja, jolla on viesti annettavanaan kadonneen kaupungin linnakkeen päällikölle. Matka tapahtuu kaleereilla jokia pitkin, ensin Reiniä alas, ja lyhyen merimatkan jälkeen Elbeä ylös. Matkalla seuraan liittyy myös joesta ongittu barbaarityttö, jonka kotiseudut ovat meille hyvinkin tuttua aluetta.Eikä tarinasta tietenkään selvitä ilman kahinoita barbaarien kanssa.

Kirjassa eletään keisari Tiberiuksen aikaa, jolloin Augustuksen puoli-jälkeläisten välinen kahina ja salaliitot vallanjaosta käyvät kuumina. Tätä ei kuitenkaan käsitellä kirjassa juuri sivulausetta enempää. Mikä toisaalta minusta on hyvä.

Fiktiivinen jännäri historiallisilla faktoilla

Arvostan asennetta, joka kirjailijalla täytyy olla kun hän kirjoittaa historiallisiin faktoihin edes hiukan nojaavaa romaania. Voi nimittäin olla varma, että kriitikot kaivavat pölyiset historiankirjansa esiin ja tutkivat kirjan suurennuslasin avulla etsien virheitä ajankuvasta. Heikkilä kuitenkaan ei asennetta tarvitse, sillä sen verran varmasti faktat ovat hallussa. Ja kun kuitenkin lisää sekaan fiktiota, eivät kriitikot voi olla varmoja mikä on mitäkin. Joissain tekniikan asioissa Heikkilä kuitenkin vähän oikoo, vaikka en olekaan varma mitä kaikkea roomalaiset olisivat pystyneet pajoillaan valmistamaan halutessaan

Arkkitehdin valinta päähenkilöksi oli näin rakennusinsinöörin mielelle mannaa. Vaikka henkilöt yleensä jäivät melko kalpeiksi teoksessa, oli arkkitehdin ammatinkuva hyvin esillä.

Taistelukuvausta tarinassa ei ollut paljon - juonesta johtuen - mutta se mikä oli, oli kuvattu mielestäni hyvin. Heikkilä ei mene liian lähelle heiluvia miekkoja, vaan kuvaa tapahtumia kauempaa. Jännäriksi kirjan alkuosa oli liiankin hidasta, mikä kostautui sitten lopussa liikana kiirehtimisenä juonen pääkohdissa. Lisäksi ärsytti välillä ylimääräinen kertaaminen, ikään kuin kirjailija pitäisi lukijoita vähän tyhmempinä kuin itse on. Toki tämä varmasti minun kohdallani pitää paikkansa.

Heikkilän historiallinen jännäri ei ole syvällinen, pohdiskeleva, muka-älykäs eeppinen proosaromaani. Se on viihdettä, ja kannattaa lukea sellaisena. Niin se toimii loistavasti. Aion varmasti lukea muutkin hänen kirjansa.