Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus

Kehitelläänpä keskiajan eurooppalaisten tyylinen maailma, jossa asuu ihmisten lisäksi kaikki mahdolliset hirviöt mistä suinkaan on kerrottu saduissa ja tarinoissa.  Sijoitetaan sinne vielä haltioita, maahisia, druideja, noitia, velhoja ja suuri joukko uusia ja käyttämättömiä pahiksia ja hyviksiä. Lisätään soppaan lähes yliluonnollisen ylivoimainen mutantoitu noituri, joka taistelee hirviöitä vastaan kahdella miekallaan ja muutamalla riimuloitsulla. Mitä tästä saadaan? Ehkä jotain Sapkowskin luomaa witcher-maailmaa muistuttavaa, jossa normaali eläminen vaatii tietynlaista katkeransuloista sopeutumista yliluonnollisiin ilmiöihin ja olioihin.



Miekanheiluttelua ja riimuloitsimista

Viimeisen toivomuksen päähenkilönä on siis taistelun sekä loitsut taitava noituri, joka kiertää maailmalla poistamassa hirviömäisiä häiriötekijöitä ihmisten rauhallisen elon tieltä. Kirjan rakenne muodostuu erilaisista hirviöntuhoamis-tehtävistä, joista osa on takaumaa, osa tässä hetkessä. Seikkailuja sitoo löyhästi yhteen välissä olevat Järjen Ääni – kirjoitukset, joissa valotetaan sankarin elämää ja taustoja. Näissä noituri rentoutuu ja hoitaa haavojaan papitarten temppelissä.

Noituri joutuu taistelemaan niin kuoleman kautta hirviöksi muuttuneen prinsessan, kuin mutanttikostajankin kanssa elämästä ja kuolemasta. Kaikki seikkailut eivät vaadi raakaa voimaa, vaan osasta selvitään nokkeluudella ja sanavalmiudella. Sankarimme näennäisestä ylivoimaisuudesta huolimatta hänkin tekee typeriä virheitä ja puhuu ajattelemattomia, joka tuo hänet hieman lähemmäs lukijaa. Lisäksi ylivoimaisuutta tasaa joskus mukana olevat vähemmän pätevät matkakumppanit.

Nokkelaa dialogia ja vauhdikasta taistelukuvausta

Kirjailija tuntuu ajoittain pohtivan pahan olemusta vakavasti. Kaikki Noiturin kohtaamat hirviöt eivät olekaan ulkokuorta lukuun ottamatta pahoja. Tämä kuitenkin tulee vähän keinotekoisesti ja tönkösti esille.

Sanailut ovat kirjan parasta antia. Nokkelat ja huumorin (suurimmaksi osaksi mustan) täyttämät dialogit eri henkilöiden kanssa antavat noiturista kuvan sanavalmiina ja älykkäänä henkilönä. Ne tuovat sankarin mielipiteet ja tunteet hyvin lukijankin tietoon. Varsinkin miellytti eräs sanallinen mittelö kuningattaren kanssa tyttärensä luovutusjuhlissa.

En tiedä, johtuiko kirjailijan nimestä se että kirjaa lukiessa tuli usein verrattua sitä vanhoihin venäläisiin klassikoihin. Eikä pelkästään venäläisiin. Yhdistäkääpä Mielevän hidalgon don Quijote Manchalaisen päättömät seikkailut ja Mihail Bulgakovin Saatana saapuu moskovaan- dialogi ja humoristinen ote, ja liittäkää siihen kaikki tuntemanne lastensatujen prinsessa-tarinat, saatte jotain, joka hyvin paljon muistuttaa Sapkowskin tyyliä. Osittain mielikuvat tulivat varmasti myös käännöksen vanhahtavasta tyylistä. Nimien kääntämisessä ja käsitteiden sijoittamisessa on varmasti ollut hankaluutensa, mutta minusta  siinä on onnistuttu hyvin. Vai mitä mieltä olette käsitteistä: ivamukaelma, yksivakaa, kotkokaakko ja hiirsäkki?  

Teoksesta voi siis myös löytää vahvoja viittauksia lastensatuihin. Sieltä löytyy muun muassa kieroutunut lumikki, kaunotar ja hirviö, tornin pitkätukkainen prinsessa ja jopa Hamelnin pillipiipari. Ja monia muita.

Sapkowskin Viimeinen toivomus on vauhdikkaista seikkailuista koottu yhtenäinen teos, joka perehdyttää lukijansa Noiturien maailmaan. Nokkela ja huumorin kyllästämä dialogi saa lukijan toisinaan hymyilemään. Kierosti.

Viimeisestä Toivomuksesta on myös blogannut mm Raija ja marjis