sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Richard Zacks: Merirosvon metsästäjä

Merirosvon metsästäjä, alaotsikoltaan Kapteeni Kiddin tarina oli seuraava suosituskirjani, Artsin ehdotus.

Sain etsiä teosta kissojen ja koirien kanssa, mutta viimein löysin sen paikallisen kirjaston varastosta, kohdasta henkilöhistoriat. Tämä jo pelkästään antoi viitettä siitä, miten vakavastiotettava teos on. Eli vahvasti historiallisiin tositapahtumiin perustuva.

Teos seuraa vielä nykyäänkin kuuluisan Kaapparikapteeni Kiddin edesottamuksia ympäri maailmaa, Karibialta Lontoon kapeiden katujen kautta aina Intiaan saakka. Epäonninen kaappari herättää väistämättä myötätuntoja puolelleen kun oikein mikään ei tunnu onnistuvan. Kidd ei ole ainoa päähenkilö. Myös toisen miehen, Merirosvo Cullifordin matkaa seurataan. Ja hämmästyttävästi näiden miesten kohtalot kietoutuvat useammankin kerran yhteen.

Teos seuraa miesten elämää ulkopuolelta, tiukasti dokumenteista saataviin tietoihin perustuen. On uskomatonta, miten paljon tietoa näistä miehistä on jäänyt jälkipolville. En tiedä, kuinka paljon kirjailija pistelee omiaan, mutta tuntuu että mikään ajanjakso ei jää pimentoon. Tietoja on hankittu kirjeistä, oikeuden pöytäkirjoista ja merimiesten päivä- sekä lokikirjoista. Näistä Zacks kutoo hienon, keskeytymättömän tarinan, joka tempaa mukaansa varmasti jokaisen joka vähänkään on historiasta tai merenkäynnistä kiinnostunut. Kirja ei ole missään tapauksessa kuivakka historiateos, vaan se saa lukijansa elämään mukana jokaisella aallonharjalla ja purjeen pullistuksessa.

Zacks käytti kirjan materiaalin hankkimiseen ja kirjoittamiseen yhteensä kolme vuotta. Se tuntuu kyllä lyhyeltä ajalta, kun ottaa huomioon teoksen faktallisen pikkutarkkuuden ja jo fyysisenkin koon. Hän on kiertänyt ympäri maailmaa Kiddin perässä. Mistähän itse saisin tällaiseen rahoitusta? Voisin tältä istumalta lähteä tutkimaan vaikka... vaikkapa Defoen Crusoen jalanjälkiä. Sekin muuten on saanut innoituksensa tositapahtumista.

Kaikenkaikkiaan, loistava teos. Yritän yleensä välttää turhaa hehkuttamista, mutta tämän teoksen osalta on pakko käyttää ylisanoja. Tietenkin pitää muistaa, että mielipiteeseeni vaikuttaa vahvasti historian ja 1600-1700 lukujen meriseikkailu-kiinnostukseni. Mikäli joskus törmäätte tähän teokseen, ottakaa ihmeessä mukaanne. Tai käykää vartavasten hakemassa, jos aihepiiri edes vähän kiinnostaa.

Voisin kirjoittaa ja analysoida tätä kirjaa loputtomasti, mutta tiedän että te lukijat ette mahdottoman pitkistä pohdinnoista pidä. Ja teillehän tätä kuitenkin loppujenlopuksi kirjoitan. Loppukaneettina voisin todeta, että totuus on tosiaan joskus taruakin ihmeellisempää. Ja ajatus siitä, että paha saa aina palkkansa, saa uudenlaisen näkökulman tässä teoksessa.


PS. Artsi, voisitko itse kertoa mielipiteesi tästä, ja arviosi, kuinka tosi tarina on? Tämähän muuttaa kokonaan Kiddistä yleisesti tiedetyn historian.

4 kommenttia:

  1. Luin itse kirjan jo joitain vuosia sitten, muistaakseni niihin aikoihin kun kirjan suomennos julkaistiin. Zacksin kirja tosiaan on hyvä esimerkki historiankirjoituksesta mistä itse juuri pidän: mennään valtavirrasta niille kapeimmille sivuvirroille. Historiankirjoitus on kuitenkin menneiden tapahtumien tulkintaa ja olen ymmärtänyt että Zacks juuri kaivoi lähemmäksi niitä faktoja asioista jotka juurikin tapahtui. Muistaakseni Kidd joutui aika pahan ajojahdin kohteeksi ja miehen maine mustattiin aika järjestelmällisesti jonka ansiosta kaikenlaiset legendat sikisivät. Itse myös pidin kirjasta kaikenpuolin. Varsinkin kun Zacks valotti hyvin myös sen ajan yhteiskuntaa niiden "oikeiden" merirosvojen kera.

    Itse olen jonkinverran kyllätynyt jo historian erilaisiin päätapahtumiin kuvaaviin teoksiin koska tuntuu että ne on jo koluttu, ja niiden sijaan etsin enemmän tämän tyylistä mielenkiintoista mikrohistoriaa.

    VastaaPoista
  2. Minulla on itse asiassa tämä kirja hyllyssä, ollut jo monta monituista vuotta, mutta en ole jotenkin koskaan saanut sitä luetuksi, vaikka merirosvojutuista tykkäänkin. Pitäneekin tarttua tähän siis pikimmiten!

    VastaaPoista
  3. Artsi: Mikrohistoria on minustakin mielenkiintoista. Varsinkin kun se puetaan tällaiseen romaanimaiseen tyyliin.

    Nyt muutaman päivän teosta makustelleena herättää suurinta ihmetystä se, kuinka pieni maailma oli jo silloin. Teoksesta saa kuvan, että muutama kourallinen ihmisiä kierteli maailman meriä ja vähän väliä törmäsivät toisiinsa. Ja se viestien ja uutisten kulkeminen nopeasti ja tarkasti...

    Oona: Lue ihmeessä ja kommentoi! Haluaisin todellakin lukea muiden mielipiteitä tästä. Äkkiseltään en löytänyt netistä yhtään puolueetonta pohdintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samansuuntaista historiankirjoitusta muuten löytyy myös Casey Tefertiller kirjoittamassa "Wyatt Earp: The Life Behind the Legend" -opuksessa jossa kuuluisimpia western-kliseitä ammutaan alas isommalla kädellä ja Wyattin kuuluisan elämän tapahtumia peilataan myös isolta osalta aikansa rajaseutujen sanomalehtikirjoitusten taustaa vasten. Myös erittäin suositeltava kirja.

      http://www.amazon.com/Wyatt-Earp-Life-Behind-Legend/dp/0471283622

      Poista