Riitta Kylänpää: Pentti Linkola - Ihminen ja legenda

Olette varmastikin kuulleet Pentti Linkolasta? Luulen että suurin osa suomalaisista on, lukuunottamatta ehkä nuorinta polvea, alle parikymppisiä. Itse lukeudun milleniaaleja edeltäneeseen sukupolveen, ja muistan kyllä usein törmänneeni tähän nimeen. Oikeastaan se mitä hänestä tiesin ennen kirjan lukemista oli, että hän on ollut jonkinlainen erakko-kalastaja-filosofi, joka toivoo ihmiskunnan tuhoa. Tämän kirjan luettuani tiedän ehkä enemmän hänestä ja ajatuksistaan, mutta tuota luonnehdintaa käytän todennäköisesti edelleen, jos pitää jollekin lyhyesti kertoa mikä mies Pentti Linkola on.

Törmäsin kirjaan kirjastossa sattumalta, selaillessani tarjontaa elämäkerroista. Se ehkä viehätti ulkoasullaan, tummanpuhuva kansi, ahavoituneet kasvot, ja tietenkin nimi isolla. Pentti Linkola. Tämänhetkisen elämäkerta-innoitukseni ansiosta lainasin kirjan, ja luin sen muutamassa päivässä läpi. Ja tilasin kirjakaupasta Linkolan yhden ensimmäisistä teoksista, esseekokoelman ”Unelmat paremmasta maailmasta”. Se varmaan kuvaa kuinka tämä elämäkerta herätti kiinostukseni.

Olen lukenut jonkin verran ulkolaisia elämäkertoja. Mielestäni parhaiten kirjoitetut ovat olleet Steve Jobsista ja Zlatan Ibrahimovicista. Ne olivat juonellisia, tarinankerronnan tavoin pitivät lukijaa otteessaan koko teoksen ajan. Kuinka informatiivisia ja faktuaalisia ne olivat, siitä en mene kyllä väittämään. Mutta itselleni on aina ollut lukiessa tärkeämpää tarinallisuus, ei faktat. Ja tässä pitää ottaa huomioon että en kovin pitkään vielä ole elämäkertoja lukenut.

Olen lukenut joitain suomalaisiakin elämäkertoja. Alex oli hyvä, vähän erilainen kun muut lukemani, minä-muodossa. Selänteen ja Litmasen elämäkerroista taas en pitänyt, liian töksähtelevää ja vuosilukujen ja tilastojen luetteloimista vailla minkäänlaista henkilökohtaista otetta. Linkola taas oli jotain näiden kahden väliltä, osittain vuosilukujen ja tapahtumien kahlaamista läpi, mutta osittain taas mielenkiintoinen henkilökuva jossa pureuduttiin myös miehen ajatusmaailmaan ja käytiin kriittisestikin sitä läpi. Ja ne luontokuvaukset, otteet kirjoituksista ja muiden kirjeistä hänelle ja häneltä. Olin välillä erittäin mielissäni tekstistä, välillä taas mieleltäni puutunut, aika- ja paikkaloikkien eksyttämä.

Kun selasin lopussa olevaa lähteiden luetteloa, olisin kyllä ottanut hatun päästä jos siinä sellainen olisi ollut. Riitta Kylänpään on täytynyt tehdä valtava työmäärä tätä teosta kirjoittaessaan, haastateltavia, Linkolan ja muiden kirjoituksia/kirjoja ja kirjeitä on ollut laskemattomat määrät. Ja kuitenkin hän on jotenkin onnistunut punomaan tästä kaikesta järjellisen proosan, jota on enimmäkseen miellyttävä lukea. Ja joka herättää ajatuksia lukijassa. Mielestäni elämäkerran kirjoittajan tärkein tehtävä on häivyttää itsensä, niin että lukija voi uppoutua kirjan esittelemän henkilön elämään, ilman että tarvitsee hirveästi ponnistella. Ja tässä kirjailija on onnistunut erinomaisesti! Kumarrus sinne.

Sitten itse Linkolaan ja hänen ajatuksiinsa. Tällaisena keittiö-filosofina ihminen, joka oikeasti jaksaa ja ehtii ajattelemaan, aiheuttaa pientä kateutta. Vielä kun hän elää elämäänsä aatteensa mukaan, en yhtään ihmettele että hänen ympärillään on aina pyörinyt ihailijoita ja seuraajia. Halutessaan hän varmasti olisi voinut perustaa merkittävänkin lahkon, mutta kirjasta sain käsityksen että hän ei kokenut minkäänlaista kiinnostusta sellaiseen.

En kuitenkaan jaa hänen ajatuksiaan suurimmalta osin. Olen luonto-ihminen, mutta painottaen tuota ihminen-osaa. Linkolan ajattelun taas mielestäni voi kiteyttää sanaan luonto, hänelle ihminen on vain yksi, joskin harmillisen dominoiva osa luontoa. Ja että luonto säilyisi, pitäisi ihmisen vaikutusvaltaa vähentää, vaikka väkisin. Minusta hänen ajatuksiaan pitääkin tulkita katsellen maailmaa ja eloa hänen silmiensä kautta. Niin ehkä niistä voi löytää jotain omaa mieltä avartavaakin.

Huomasin vasta jälkeenpäin että tuo teos oli voittanut Tieto-Finlandian viimevuonna! Miten tuo on voinut mennä ohi? Ehkä olen siitä lukenut, en vain ole noteerannut. Selailin kirjan luettuani muiden kommentteja kirjasta ja Linkolasta. Silmiinpistävää oli kommentoijien vähättely ja suoranainen viha Linkolan ajatuksia kohtaan. En kyllä mitenkään sitä käsitä. Häntä syytetään fasismista, ihmisten tappamisen ihannoimisesta ja terrorismin tukemisesta. Itse en kyllä näe sitä niin. Kun hänen ajatuksensa asettaa siihen kontekstiin, että hän pitää ihmistä vain luomakunnan (kyllä, hän käyttää itsekin tuota nimitystä) pienenä osana, ei minusta pitäisi ajatella että hän olisi jotenkin sadistinen tai varsinkaan aatteellisesti johonkin päin kallellaan. Diktatuurin ihannoimisenkin näen vain hänen luontokäsityksensä kautta, kaikki mikä suojelee luonnon normaalia kiertokulkua, on hyvästä. Minusta pitää hänen ajatuksiansa ymmärtääkseen ymmärtää kokonaisuus.

Tästä olisi riittänyt vielä paljon ajatuksia, mutta tällaisenaankin tämä teksti taitaa olla jo liian pitkä. Lisää seuraa todennäköisesti, kunhan Linkolan oma kirja saapuu, ja saan sen luettua.