Novelliarvio: Seppo Kallio, Lottovoittajien laakso

Työ vapauttaa, uskoisin näin.

Lupasin aikaisemmassa novellikokoelma-arvion yhteydessä että ottaisin jonkun novellin, ja arvioisin sen kunnolla. Löysin yhden mielenkiintoisen, tähän tarkoitukseen sopivan novellin URS:n novelliantologiasta, Harmaa antologia. Antologian voi ladata luettavaksi täältä.

Novellin on kirjoittanut Seppo Kallio, josta en googlettamallakaan löytänyt mitään lisätietoja. Uusi tuttavuus minulle, siis.

Tekstin nimi, Lottovoittajien laakso, ei kertonut minulle oikeastaan mitään. Novelliantologia koostuu dystopiakuvauksista, joten arvelin sen kertovan lottovoittajista, jotka ovat jääneet Suurten Mullistusten jälkeen henkiin, ja asuttavat jotain laaksoa ;) No, olettamukseni osoittautui vääräksi.

Novellin juoni on lyhyestä kaunis. Ihmiset, joita kutsutaan pelkkinä kolminumeroisina lukuina, tekevät heidän mielestään tärkeältä tuntuvaa työtä aavikolla. He murskaavat kiviä ja jaottelevat siitä tulevat hiekanjyvät kahteen eri pinoon. Toiseen mustat ja toiseen valkoiset. Simppeliä. Tai olisi, jos kasojen ei tarvitsisi olla kuution muotoisia.

Kirjoittaja on nimennyt päähenkilönsä kolminumeroisina lukuina. Tämä harhautti minut pitämään tätä novellia robottisatuna, joka varmasti oli kirjoittajan ajatuskin. Novelli kun selkeästi parodisoi nykyihmisen työntekoa ja sen tarpeellisuutta. Teksti on lähes pelkästään ihmisten välistä keskustelua, joten ympäristön kuvausta tai ihmisten ajatuksia ei juuri käsitellä. Novelli kuitenkin toimii loistavasti näin. Tekstin tyyli on ikäänkuin toteavaa, joka tuo parodian hyvin esille.

En tiedä, löysinkö tekstistä kaikki viittaukset työelämän vääristyneestä luonteesta, mutta minusta se kuvasi hyvin keskimääräistä suomalaista työntekijää. Tunnollinen työntekijä, joka ajattelee firman parasta aina. Vaikka työ tuntuisi täysin turhalta eikä tuloksia ole nähtävissä, merkitsee se kuitenkin enemmän kuin pelkkä raha. Työtä voidaan tehdä vaikka ilmaiseksi ylitöinä, kunhan vain saadaa johtaja tyytyväiseksi.

Mielenkiintoni juonta kohtaan pysyi hyvänä, kun peilasin kokoajan tekstiä todelliseen elämään ja työntekoon. Henkilöhahmot olivat karikatyyrejä todellisista työntekijöistä, sieltä löytyy tunnollinen työntekijä, mukana kulkeva epäröijä ja työpaikan laiskimus, joka yrittää tehdä kaiken mahdollisimman helposti. Sen kuitenkaan aina onnistumatta... Ja lopuksi vielä pomo, jolle viivan alle jäävä positiivinen lukema merkitsee samaa kuin hyvinvoiva työyhteisö.

Loppu ei miellyttänyt minua. Olisin odottanut jotain vähän dramaattisempaa käännettä. Ihmiset eivät tuntuneet oppivan mitään, vaikka viimeisen keskustelun olisi voinut olettaa olevan sarkasmia. Mutta kyllä ne taisivat olla tosissaan. Ehkä kirjoittaja haluaa tuollakin peilata todellisuutta.

Lukekaapa, ja kommentoikaa. Mitä itse piditte?