maanantai 23. huhtikuuta 2012

Aki Raatikainen: Kristallikuningas

Suomalaista historiallista fiktiota jälleen. Jukka M. Heikkilän jälkeen osasin asettaa rimani jo melko korkealle, enkä pettynyt. Taaskaan. En tiedä kertooko jotain kirjamaustani se, että hyvin harva kirja menee mukavuusalueeni ulkopuolelle. Mukavuusalue. Typerä sana, mutta käytän sitä kun kaikki muutkin nykyään niin tekevät. Ehkä se sopii tuohon väliin.

Tosin se, että luen vain mielestäni hyviä kirjoja, saattaa johtua siitäkin että valikoin melko tarkasti lukemiseni. Eli toisinsanoen pyrin pysymään erossa naiskirjoittajista ja -lukijoiden suosimasta kirjallisuudesta. Ne kun eivät kerta kaikkiaan sovi minulle. Ainakaan useimmat. Ja ainakaan vielä... Ja sitten teokseen.


Suomalaisen sotilaan tarina

Kristallikuningas kertoo suomalaisen hakkapeliitan seikkailuista kolmikymmenvuotisen sodan aikana. Seikkailu kattaa lähes koko Euroopan, ja välillä käydään jopa Venäjän puolellakin. Tai ainakin raja-alueilla. Tämä kappale historiaa on jostain syystä jäänyt minulle jonkin verran hämärän peittoon, joten tässä tuli monta uutta asiaa. Minusta kirjailija on silloin onnistunut, kun hänen tuottamansa teksti saa lukijan etsimään lisätietoa kyseessä olevasta asiasta. Näin ainakin historiallisissa teoksissa.

Kirja on jaettu karkeasti kolmeen osaan. Sanon karkeasti, koska tyylilaji ja tapahtumat muuttuvat reippaasti osasta toiseen. Tämä on varmaankin tarkoituksellista, sillä niin silmiinpistävästi kirjailija on sen tehnyt.

Ensimmäinen osa kertoo sankarimme, Axel Tystlåtenin lapsuudesta, nuoruudesta ja sotaan joutumisesta. Tämä on kerrottu takaumien kautta, Axel kertoo tarinaansa haavoittuneena, saksalaiselle leskelle. Teksti on katkonaista, nykyajasta hypitään joten kuten järjestyksessä sotatapahtumiin, lapsuuteen ja nuoruuden hairahduksiin. Mielenkiinto pysyy kuitenkin hyvin yllä, sillä kirjailija on saanut ympättyä juonenkäänteitä jokaiseen takaumaan.

Toinen osa on suoraa jatkoa ensimmäisen osan loppuun, jossa Axel löytää jotain arvokasta. Toisessa osassa sankarin elämä muuttuu täysin. Vaikka sotaa käydäänkin edelleen, keskittää hakkapeliitta kaiken tarmonsa ja päättäväisyytensä rahantekoon. Siinä jotenkuten onnistuenkin. Tämä oli minusta kirjan parasta antia, päähenkilö saa kumppanin, josta ei lukija voi olla pitämättä. Espanjalainen saarnaaja ja aristokraatti sopii hyvin juron ja hiljaisen suomalaisen pariksi. Kaksikon välinen sanailu on enimmäkseen hauskaa luettavaa.

Kolmannessa osassa pääosaan astuu matkustaminen ja eräänlainen rakkaustarina. Sattuneesta syystä se oli kaikista näistä osista epämiellyttävin kaikkine kliseineen. Juoni tiivistyy selvästi, ja tapahtumat seuraavat toisiaan nopeasti. Pidän onnellisista lopuista, mutta ehkä sen olisi voinut toteuttaa jotenkin toisinkin.

Kypsä esikoiskirja

Kokonaisuudessaan, erittäin miellyttävä lukukokemus. Pidän historiasta, ja kirjailija selvästi tuntee kirjoittamansa aikakauden. Olen lähiaikoina pohtinut monia ongelmia mitä historiallisen fiktion kirjoittamisessa on, ja tiedän että se on varmasti yksi hankalimmista proosan lajeista. Kirjoittaja ei voi kovin paljon keksiä tapahtumia tai tarinan ympäristöä. Mikäli päälinjoissa poiketaan totuudesta, jättää se ikävän maun monelle lukijalle. Se vähä mitä tämän kirjan historiallisesta ajasta tiedän, oli kuitenkin tässä pidetty todentuntuisena.

Olin huomaavinani, että kirjailija on pyrkinyt pitämään henkilöiden puheet vanhahtavina. Jokin sanavalinnoissa ja puheen poljennossa antaa miellyttävän kuvan entisajasta, olematta kuitenkaan raskasta luettavaa. Tässä on selkeä ero oikeasti vanhoihin teksteihin. Vaikka Alkion Puukkojunkkarit on arvostettu ja tunnustettu teos, ette voi väittää että se on mukavaa ja helppolukuista tekstiä. Itselleni sen lukeminen oli kuin olisin kiskonut hohtimilla hampaani yksi kerrallaan irti. Eli ennemmin nykytekstiä kuin autenttista, mutta pientä vanhahtavaa tyyliä en katso pahalla.

Ja taas, kuten Heikkilänkin tapauksessa, Raatikainen onnistuu parhaiten taistelukuvauksessa. Sodan raadollisuus ja taistelujen verisyys tulee hyvin esille, samoin kuin sotilaita vaivaavat taudit ja ainainen seuralainen, Herra Nälkä. Sankari ei ole haavoittumaton, vaan hän käy useamman kerran lähellä kuolemaa. Niin vihollisen kuin tautienkin ansiosta.

Kristallikuningas on Raatikaisen esikoisteos, ja sitä täytyy kyllä ihmetellä. Joko kustannustoimittaja on tehnyt hienoa työtä, tai sitten kirjailijalla on ollut laaja apulaisarvioijien joukko. Suhteellisen monia esikoiskirjailijoita olen lukenut, ja monesta teoksesta paistaa läpi kokemattomuus. En tiedä piiloutuuko se sanavalintojen taakse, juonenkäänteisiin, vai ylipäänsä henkilökuvien kalpeuteen, mutta tässä teoksessa sitä en kyllä huomannut. Teksti on erittäin valmista. Suosittelen historiasta kiinnostuneille.

Edit: Kirjan on myös lukenut ja arvostellut Kirjakettu. Hän ei ollut ihan samaa mieltä :)


6 kommenttia:

  1. Hieman olen kirjakaupoissa katsellut tätä, aihe kiinnostaisi ja kansikin on nätti, mutta vielä ei ole Raatikainen lukulistalle päässyt mukaan...

    VastaaPoista
  2. Mikäli yhtään lukutottumuksiasi tunnen näin blogisi seuraajana, uskallan arvata että pitäisit kirjasta.

    Minusta tämä kannattaa lukea jo senkin takia, että suomalaisia historiallisen fiktion kirjoittajia on oikeasti vain muutama. Ja kukapa meidän historiaa keksisi, ellemme me itse ;)

    VastaaPoista
  3. Jos kolkkäätvuotinen sota kiinnostaa niin historiakirjojen puolella ehdoton valinta on ruottalasen Peter Englundin "Suuren sodan vuodet" tiiliskivi. Paljon asiaa poliittisista taustoista, sodankäynnistä ja niistä nuorista sukupolvista jotka syntyivät sotaan ja lopulta olivat tyhjän päällä kun piiitkä sota päättyi . Highly interesting.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, Artsi. Tuo pätkä historiaa vaikuttaa mielenkiintoiselta. Osittain varmasti siitä syystä, että tiedän siitä niin vähän. Siinä on yksi sukupolvi kasvanut lapsesta aikuisuuteen yhden sodan aikana.

    VastaaPoista
  5. Oltiinkin osin samaa ja osin eri mieltä. Hälläkö väliä, kun tätä kautta löysin kiinnostavan blogisi!

    VastaaPoista
  6. En pidä tällaisista kirjoista yleensä, mutta luin tämän ja oli tosiaan hyvä kaikin puolin :) Kirjoittelin siitä omaan blogiinkin :)

    VastaaPoista