lauantai 5. toukokuuta 2012

Puolisilmän Facebook-valloitus

Olen sitä ikäluokkaa, jonka varhaislapsuudessa ei ollut tietokoneita. Vasta kun olin kouluikäinen, ne alkoivat yleistymään ja niitä ilmestyi nopeasti jokaisen kaverinkin kotiin. Eli olen kehittynyt yhdessä tietokoneiden kanssa. Joskus nopeammin, useasti hitaammin.

Mitä enemmän ikää on tullut lisää, sitä vaikeampaa on yrittää pysytellä tekniikan ja kehityksen tahdissa. Aikoinaan pystyin pelkästään prosessorin ja näytönohjaimen nimestä päättelemään tietokoneen markkamääräisen arvon ja tehon suhteessa uusimpiin malleihin. Enää ei ole toivoakaan tästä. Ja minä pidän itseäni nuorena!

Nykyään tietokoneet tuntuvat useimmille tarkoittavan pelkkää nettiä, eikä tiedetä läheskään kaikkia mahdollisuuksia, mitä tuo 'personal computer' pitää sisällään. Pelaaminen hoidetaan konsoleilla, ja tekstinkäsittely pilvipalvelimilla vaikka Googlen kautta. Miten hukkaan kaikki ominaisuudet ja ohjelmat kotikoneissa menevätkään...

Ja tämä olis siis alustus Facebook-aikaan siirtymiselleni. Halusin edelläkirjoittamallani ehkä selittää sitä, miksi en ole aikaisemmin kauheasti tutustunut tuohon jo wanhaan sosiaalisten verkkojen ytimeen. Nyt kuitenkin ajattelin laajentaa omaa tietämystäni, ja tietenkin siinä ohessa olematonta (ja hiljaista ;) )lukijakuntaani muiden blogistien ulkopuolellekin. Toivoisin, että annatte vinkkejä ja oppeja facebookin ihmeellisessä maailmassa tällaiselle newbielle.

Tarkoitus olisi linkittää facebookiin kaikki täällä arvioimani kirjat, ja sen lisäksi tutkailla ja vinkkailla internetin kirjallista uutisointia ja -tarjontaa. Tänne bloggeriin kun ei viitsi jokaisesta mielenkiintoisesta pikku-uutisesta tehdä omaa blogausta.

Eli tulkaa 'tykkämään'! Puolisilmän Naamakirjasivut

5 kommenttia:

  1. Kiitos kovasti, tämä oli varmaan ensimmäinen kerta kun joku kutsui minua hiljaiseksi :)

    Taidan olla suunnileen samaa ikäluokkaa kuin sinäkin (tai ehkä hieman vanhempi), ja tunnustan rehellisesti, että Facebook-on minun osaltani vielä valloittamatta. Tai käytän sitä kyllä työtarkoituksiin ja koen sen siinä varsin käteväksi, mutta omia sivuja en ole saanut aikaiseksi eikä sellainen ole suunnitteilla ainakaan lähitulevaisuudessa.

    Joudun siis seuraamaan Facebook-sivuasi RSS-syötteinä, mutta tulen sen varmasti tekemään, sillä tunnustan olevani säännöllinen lukijasi joskaan en kommentoi kovin usein. Seuraamisiin!

    VastaaPoista
  2. Minä puolestani jatkan yhä yhden naisen vastustuskampanjaani facebookia vastaan, eli minua ei siellä koskaan nähdä... mutta hei, olen Twitterissä, joten tervetuloa sinnekin.

    VastaaPoista
  3. @Lukutoukka: Kiitoksia! Mukava tietää, että joku oikeasti seuraa ;) Ajattelin tuon Facebookin laittaa siksi, että suurin osa ihmisistä ei tiedä edes, mikä on blogger joten vaikea niiden on seurata muuten. Toki jos oikeasti haluaa, niin osaa bloggeriinkin tilin tehdä.

    @Raija: Twitter on vielä valloittamatta... Ehkä pian siinnekin siis!

    VastaaPoista
  4. Seurasin minäkin, tosin blogitililläni :)

    Liittämällä sivuusi Facebookin NetworkedBlogs -applin, blogitekstisi päivittyvät suoraan facebook-sivullesi. http://www.networkedblogs.com/

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Cal! Tiesinkin, että olet pätevä näiden kanssa :)

    VastaaPoista