torstai 5. huhtikuuta 2012

Maaliskuun luetut

Maaliskuu oli kiireistä aikaa, joten lukeminen jäi hieman vähemmälle. Jotain kuitenkin kerkesin, alla lista luetuista kirjoista viime kuussa:

Maaliskuun luetut:

Jussi Adler-Olsen: Vanki
Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian
Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka
Terry Pratchett: Posti kulkee
Joe Abercrombie: Ase itse

Mukana on fantasiaa, dystopia-scifiä ja dekkari. Lisäksi tässä kuussa luin paljon novelleja, joista yhden arvioinkin. Samoin arvioin pintapuolisesti yhden kotimaisen novellikokoelman. Nämä olivat miellyttäviä tuttavuuksia, ja uskonpa palaavani myöhemminkin novellien arviointiin.

Näin jälkikäteen arvioituna parhaiten jäi mieleeni tuo Abercrombie. Vaikka olen vähentänyt fantasian lukemista niiden ennalta-arvattavuuden ja vähäisten uusien elementtien takia, onnistui Ase itse yllättämään positiivisesti. En ehkä sittenkään jätä fantasia-genreä sivuun lukulistoiltani.

Dekkari Vanki oli myös miellyttävä yllätys. Muistelin mielipiteeni dekkareista olleen sellainen, että niitä nyt lueskelee silloin kun ei huvita paljoa ajatella. Tämä kirja kuitenkin tarjosi paljon muutakin kuin pelkkää toimintaa.

Yksikään kirja maaliskuussa ei ollut sellainen, että olisi parempi ollut jättää lukematta. Unenpäästäjä Florian jäi etäisimmäksi, mutta uudelleenlukukerralla siitä varmaan saisi enemmän irti.

Scifihaaste ei sitten edennyt yhtään. Viimeviikolla yritin etsiä kirjastosta robottiaiheesta jotain kirjaa, mutta Asimovin kirjat taisivat olla lainassa, kun ei hyllyssä näkynyt. Saa antaa vinkkejä, jos kyseisestä lajista tietää jonkun hyvän kirjan.

Tässä kuussa on tulossa historiaa. Luen parhaillaan suomalaisesta hakkapeliitasta kertovaa kirjaa, ja pinossa odottaa valmiina muutama Hornblower-kirja C.S. Foresterin tuotannosta. Eli paluu kultaiselle 50-luvulle :) ja vähän kauemmaskin...

2 kommenttia:

  1. Robottikirjoista ehdottomasti John Sladekin Tik-Tok. Löytynee edelleen kirjastosta.

    Asimovpiireistään huolimatta taiteilijaksi, filosofiksi, kansallissankariksi ja poliitikoksi päätyneen robotin muistelmat.

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut paljon hyvää Daniel H. Wilsonin Robopocalypse -kirjasta. Itse en ole sitä vielä lukenut, mutta toivottavasti saan sen jossakin vaiheessa käsiini. Robotit sinänsä eivät koskaan ole oikein olleet sydäntäni lähellä - kenties siksi etten ole niihin kauheasti perehtynyt. Mutta ehkäpä minunkin on jo pian aika laajentaa horisonttejani!

    VastaaPoista