maanantai 21. maaliskuuta 2011

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli, Kuninkaiden koitos, Miekkamyrsky, Korppien kestit

" Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä lordi Eddard Starkia ja tarjoaa tälle valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa. Viran edellinen haltija koki ennenaikaisen kuoleman, ja lordi Eddard päättää ottaa tapauksesta selvää. Starkit ovat karua ja omissa oloissaan viihtyvää sukua, mutta nyt he ajautuvat mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn.


Samaan aikaan meren takana maanpaossa olevat hullun lohikäärmekuningas Targaryenin perilliset suunnittelevat paluuta isänsä valtaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sekasortoa ja sisällissotaa, ja vain harvat katsovat omaa miekanvarttaan pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin valtakuntaa pohjoisessa rajoittavan Muurin takana heräävistä unohdetuista voimista. Synkät enteet puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Talvi on tulossa."

Luin Tulen ja Jään Laulun neljä ensimmäistä suomennettua kirjaa jo jokin aika sitten, mutta ajattelin kirjoittaa jotain ajatuksia niistä nyt, kun olen hankkimassa julkaistuja kirjoja itselleni, ja aloittamassa lukemisen alusta. Myöhemmin siis kokonaisvaltaisempi arvostelu jokaisesta kirjasta erikseen on tulossa.

Olen aina pitänyt historiallisista kirjoista. Conn Igguldenin Tsingisistä ja Caesarista kertovat kirjat ovat kuuluneet suosikkeihini. Samoin Ken Folletin kirkonrakennuskirjat. Keskiaikaiset pyöreän pöydän ritaritarinat, sekä muskettisoturien sekoilut olen kahlannut jo pikkupoikana läpi. En kuitenkaan ollut aikaisemmin törmännyt kirjaan, joka näin hyvin osaisi yhdistää keskiajan realismin ja fantasian taian.

Jo ensimmäisiä sivuja lukiessani arvasin, että tämä sarja tulisi syrjäyttämään Sinuhen suosikkikirjani paikalta. Teksti oli uskomattoman kaunista , juoni sulavaa ja henkilöhahmot moniulotteisia. Kerrontatapa, jossa jokainen luku käsittelee asioita eri ihmisten näkökulmasta on ollut harvinaista lukemissani kirjoissa, mutta tässä se toimi loistavasti. Nämä kirjat todella laittoivat lukijan koville, eikä yhtään ennalta-arvattavaa juonenkäännettä tullut eteen. Ensimmäisen kirjan jälkeen olin ällistynyt. Miten kukaan pystyy pitämään näin montaa lankaa käsissään yhtäaikaa, ja vielä lisäksi kehittelemään uusia henkilöhahmoja? Kirjailija onnistuu loistavasti tunkeutumaan niin pienen tytön, kääpiön, kuin vanhan kuninkaankin sisimpään ja ajatusmaailmaan.

Olin hieman skeptinen aloittaessani Kuninkaiden Koitosta. Valitettavan usein sarjan ensimmäinen kirja on onnistunein. Kaikki sen jälkeen tulevat alkavat toistaa itseään ja juonta. Tässä ei kuitenkaan käynyt niin. Tähän mennessä jokainen kirja on ollut edellistä parempi, mikäli se on mahdollista.

Koska aina pitäisi löytää jotain negatiivista, olisi se ehkä tässä sarjassa Daenerys-luvut. Niiden aikana maltoin keskeyttää välillä lukemisen. Mutta nekin kuljettivat omalta osaltaan juonta eteenpäin.

Mahtavaa.

4 kommenttia:

  1. Odotan kiinnostuneena kirjakohtaisia arvostelujasi.
    Minulle Daenerys-luvut ovat melkeinpä ykkösiä. Targaryenien suku kaikessa loistossaan ja hulluudessaan on eeppisen fantasian todellista aatelia. Daenerys-luvuissa on ollut myös juonen kannalta erittäin merkittäviä vihjeitä ;)

    VastaaPoista
  2. @Raija

    Totta varmasti näin. Pääjuonessa taitaa Daenerys nousta suurimmaksi tekijäksi, vaikka alussa tuntuukin olevan aivan erillään muista. Juonia sarjassa vaan on niin monta, että ensimmäisellä lukukerralla kaikkea ei millään havainnut. Ja tämä on yksi suurimmista syistä, miksi pidin kirjoista.

    VastaaPoista
  3. Itse olen kahden vaiheilla: lukeako käännökset vain suoraan englanniksi.

    VastaaPoista
  4. Jännä kuulla näin erilainen mielipide. Itse pidin Daenerysistä eniten, ja tuppaan ottamaan henkilökohtaisesti sen, kun kirjailija yksi kerrallaan tappaa kaikki suosikkihahmoni (lukuun ottamatta juuri Danya - ainakaan siihen mennessä). Intoni hiipui sarjan suhteen toisen osan jälkeen, kolmas jäi kesken... Ehkä sitten kun viimeinenkin ilmestyy suomeksi annan sarjalle uuden mahdollisuuden :D

    VastaaPoista